Laihdutusmotivaatio

Monella laihdutus sujuu aluksi hyvin, mutta alkuviikkojen jälkeen motivaatio laskee. Useimmiten painonhallinta sujuu 4-6 viikkoa ja sen jälkeen ote lipsuu. Motivaatiosta voi kuitenkin pitää kiinni ja kasvattaa sitä, jolloin todennäköisyys onnistua laihduttamisessa on suurempi. Sopivat välitavoitteet Tiedostamalla sen, että motivaatio laskee kesken laihdutusprojektin, auttaa useampia. Itselleen kannattaa asettaa realistisia välitavoitteita. Sopiva tavoiteaika voi olla esimerkiksi muutama viikko. Tavoitteiden tulee olla saavutettavissa olevia, sillä epärealistiset tavoitteet masentavat. Tavoitteen saavuttaminen sen sijaan tuo onnistumisen iloa. Tavoite voi olla esimerkiksi tietyn kilomäärän pudottaminen tai vyötärönympäryksen mitan pieneneminen. Välitavoitteen saavuttamisesta voi palkita itsensä vaikkapa leffaillalla tai ostamalla uuden treenivaatteen. Tavoitteen saavuttamisen jälkeen voi miettiä...