Kevään laihdutusvinkit

Kesän lähestyminen motivoi usein aloittamaan laihdutuskuurin. Painonpudotus kannattaa toteuttaa mahdollisimman pienellä stressillä, eikä pelotella itseään hurjan isolla urakalla. Vaikka ylipainoa olisikin kertynyt runsaasti ja tavoitepainoon olisi pitkä matka, ei painonpudotus tapahdu hetkessä vaan sille on varattava riittävästi aikaa. Kilot pysyvätkin parhaiten poissa silloin, kun ne on tiputettu järkevästi. Pikadieetillä pudotetut kilot tulevat yhtä nopeasti kuin lähtevätkin. Tässä muutama yksinkertainen vinkki, jotka on helppo ottaa osaksi arkea.

Syö riittävästi ja terveellisesti

Mikäli syöt yli oman energiantarpeesi, ei paino putoa, vaikka liikkuisit ja kuntoilisit miten paljon tahansa. Kaloreiden laskeminen ei ole välttämätöntä. Tärkeää on kuitenkin seurata ruuan määrää. Ihminen laihtuu silloin kun kuluttaa enemmän kuin syö. Terveellinen ruokavalio on tärkeää. Voit lukea terveellisestä ruokavaliosta täältä. Päivän toisen aterian voi korvata ruokaisalla salaatilla. Välipalapatukat ja voileivät kannattaa jättää kauppaan. Vihanneksia, hedelmiä ja marjoja saa syödä huoletta pelkäämättä sitä, että lihoo. Leipä kannattaa korvata rahkalla ja riisikakuilla. Alkuun pääsee jo sillä, että tekee joka päivä yhden valinnan kohti terveellistä ja kevyttä ruokavaliota. Monella ateriarytmi on pielessä, ruoka korvataan pitkin päivää tapahtuvaan naposteluun. Pähkinöissä ja sipseissä on paljon energiaa, kuten myös suklaassa. Niitä ei kannata syödä pussikaupalla. Aamiaisen pois jättäminen ja liian pienet ateriat kostautuvat usein illalla, jolloin syödään liikaa. Aamiaiseen kannattaa panostaa. Painon pudotuksen ystäviä ovat runsas aamiainen, lounas, päivällinen, välipalat ja iltapala.

Lisää energiankulutusta liikunnalla

Pelkällä ruokavalion muutoksella laihtuu, mutta arkiliikunnan lisäämisellä tavoitteeseen pääsee todennäköisemmin ja nopeammin. Painon pudotessa kehon kunto paranee sekä henkinen ja fyysinen hyvinvointi lisääntyy. Päivään kannattaakin lisätä hyötyliikuntaa. Voisitko pyöräillä töihin, kävellä kauppaan, valitse portaat hissin sijaan ja välttele hissejä. Portaiden nouseminen on tehokasta hyötyliikuntaa. Etsi itsellesi rentouttava ja mukava liikuntaharrastus. Vinkkejä voit lukea täältä. Voit vaikkapa kuunnella äänikirjoja kävellessäsi. Myös lihaskuntoharjoittelu on tärkeää. Mikäli kuntosali ei houkuttele, hanki kotiin käsipainoja ja kahvakuula. Myös omaa kehonpainoa hyödyntävillä harjoituksilla saa aikaan tehokkaan treenin. Liikunnan aloittaminen voi tuntua raskaalle, mutta ei kannata antaa periksi. Kävelyharrastuksen voi aloittaa lyhyemmillä lenkeillä ja kunnon kehittyessä kävellä pitempiä matkoja ja lisätä kävelynopeutta.

Muista lepo

Laihduttajilta unohtuu usein levon tärkeys. Keho saatetaan viedä stressitilaan liian tiukalla ruokavaliolla ja aloittamalla liian rankka liikunta liian nopeasti. Univaikeudet ja stressi edesauttavat lihomista. Laihduttaminen on vaikeaa silloin, kun yöt menevät valvoessa ja stressi hallitsee mieltä. Univajeessa elimistön hormonitasapaino järkkyy ja usein tulee syötyä liikaa ja epäterveellisesti. Väsyneenä tekee mieli epäterveellisiä välipaloja ja epäterveellinen ruoka houkuttelee. Terveellisen ruuan valmistaminen saattaa tuntua liian työläältä, vaikka se ei todellisuudessa ole sen vaikeampaa kuin epäterveellisen ruuan valmistus. Väsyneenä tekee mieli jäädä sohvalle, eikä kävelylenkki houkuttele. Ulos lähtiessä mieli kuitenkin piristyy, joten kävelylle kannattaa lähteä, vaikka aina ei huvittaisikaan.

Anna itsellesi aikaa

Painonpudotuspäätöksen jälkeen on kiire aloittaa ja monesti alkuun tulee liikuttua lihakset kipeiksi. Into saattaa loppua liian rankan alun jälkeen. Kannattaakin aloittaa pienemmillä muutoksilla ja tehdä järkevä suunnitelma. Lisää voit lukea täältä. Laihtuminen on pysyvää silloin, kun kilot on pudotettu rauhallista tahtia. Alussa paino voi pudota nopeammin, sillä ensin elimistöstä poistuu nesteet. Alkuvauhdin jälkeen painonpudotus on maltillisempaa. Paino saattaa myös pysyä paikallaan, mutta ei kannata hermostua vaan noudattaa terveellisiä elämäntapoja. Sanotaan että hyvä tahti on pudottaa noin kilo viikossa. Kilon saa pudotettua helposti ilman jatkuvaa nälkää. Mikäli laihduttaminen on liian nopeata, on kilot todennäköisesti lähteneet lihaksista, eikä rasvasta. Terveelliset elämäntavat kannattaa aloittaa jo tänään.