Tämä huomenna

26.3.2017 Haasteet

Tämä seitsemän päivän haaste alkaa mulla huomenna. Siitä sitten alkusysäys ruokarempalle! Huomenna lisää, nyt lepäilemään (leffaa ja unta, viimeiset herkut) kun 3 kk vauvakin jo untenmailla.

Les Faux-Pas Lors D’achat De La Robe De Mariée

20.1.2017 Yleinen

Shopping pour la robe de mariée parfaite peut être une véritable montagne russe d’émotions. Malgré cela, il y a des erreurs, que vous devriez certainement éviter pour cela – et a près, nous avons rassemblé certains des plus importants pour éviter. Lissez la suite pour en savoir plus !

mariage

• Ne limitez pas vos options dès le début. C’est génial que vous avez une idée claire de ce que vous voulez à l’esprit, mais ne vous limitez pas à votre idée seulement. Soyez ouverte aux suggestions et essayez des styles et coupes, que vous ne pouvez pas avoir considéré avant. Qui sait ? Une de ces robes peut effectivement être la meilleure.

• Ne partez pas sans un budget à l’esprit. La triste vérité est que la plupart des gens ne peuvent pas se permettre de dépenser une fortune sur leurs robes de mariée – donc vous devez vous assurer d’avoir un budget clair à l’esprit, afin que vous acheter une robe de mariée magnifique qui convient à vos finances.

mariees

• Ne pas oublier les altérations. Mis à part le fait que vous pourriez avoir à payer extra pour eux, les altérations sont également importantes pour votre mariage planification calendrier ainsi. Assurez-vous que vous savez exactement combien de temps il faut pour une robe d’être complètement modifié pour votre corps, afin que vous commencez à magasiner dans les délais le temps et mettre votre robe prête pour le grand jour.

• Ne vous laissez pas envahir par vos amis et parents. Vous savez mieux quelle se sent directement sur vous, et ce qui ne fonctionne pas – alors ne permettent pas vous-même à être influencé par votre mariage shopping entourage à 100 %. Bien sûr, l’écoute de leurs opinions est effectivement recommandé – mais quand quelque chose ne se sent pas droit même s’ils disent que c’est, allez avec votre propre sentiment.

avatar

Mii

Jaksaa jaksaa

19.1.2017 Yleinen

Rehellisesti sanottuna mulla oli vaikea alku. Pidin sitä helppona, mutta olin väärässä. Kun sitkeän vihannestrippailun, metsässä tarpomisen, ylämäkeilyn, hedelmänpopsimisen ja vaa’alla hyppimisen jälkeen numerot heiluivat +-200g aloituspainosta, alkoi meikäläisen otsasuoni pullottaa vaarallisen isona ja tihrustin itkua. Mitä mä teen väärin? Vollotin äidille (joka on ikuinen laihduttaja ja taatusti kokeillut kaikki ihmedieetit) ettei paino vaan putoa. Vaikka kaikkeni teen, eikä repsahduksiakaan ole ollut. Äiti yritti lohduttaa ja sanoi, että alku on aina hidasta ja että mun pitäisi ottaa jotain hikiliikuntaa lisäksi.

Ajatuskin siitä, että mun pitäisi läskeineni raahautua lähisalille ähisemään, sai mut pakokauhun valtaan. En tiedä, olenko aina vaan eksynyt väärille kuntosaleille, mutta kyllä mä suurimmalta osalta näen niitä pinkeeseen puntattuja herrasmiehiä – ja rouvia, jotka saa mut vihaamaan omaa kroppaani entisestään ja välttelemään koko paikkaa. Puhumattakaan niistä katseista, joita välillä saa, kun tällainen punkero eksyy muuhun kuin crosstraineriin tai juoksumatolle. Eiei, en mä pysty! Stressi vetää tomumajan tukkoon.

Plus olen muutenkin aika epäsosiaalinen laihduttaja. Teen sen mielummin omassa rauhassa, omaan tahtiin ja omalla tavalla. Sitten on tietysti vielä se, että ainakin täällä suunnalla kaikki salit tahtoo pyytää helvetinmoisia kuukausimaksuja ja avioliittoja, että pääset pumppailemaan rautaa, joten jo sekin sai mun niskavillat pystyyn. Mutta oli miten oli, sain äidiltä kahvakuulan, jota se ei itse käytä ja mukaan dvd:n harjoituksista.

Vähän epäileväisenä kokeilin sitten eilen, miten kuula heilahtaa. Ja yllätyin miten helvetin rankkaa se oli! 20 minuuttia ja olin aivan loppu, hiestä märkä ja puuskutin kuin tappiin ajettu hevonen. Se siitä köykäisestä aloituksesta. No, ohjelma olisi jatkunut ties kuinka pitkään, mutta mulla ei voimat riittäneet. Lähdin vielä koiran kanssa lenkille ja loppumatkasta alkoi jalat hakata loukkuun. Kotiinpäästessä koko kroppa vapisi, eikä eväiden teosta meinannut tulla mitään kun kädet löi horkkaa. Mutta tiesipähän tehneensä jotain!

Mulla oli sellainen raukean uupunut fiilis, kun pompin suihkuun ja olisin mieluusti jäänyt kotiin töihinlähdön sijasta. Parkkipaikalla, kun yritin punnertaa itseäni autosta ylös huomasin reisilihakset, jotka alkoivat ilmoitella itsestään. Päästin pieniä vinkaisuja aina, kun piti kumartua tai kyykistyä. Illalla yritin venytellä niitä auki ja nyt olo on parempi.

Kävin sitten uteliaisuudesta vaa’alla tänä aamuna. Viimeksi eksyin mittarin päälle maanantaina, jolloin ei merkittävää muutosta ollut tapahtunut ja suutahdin ja jemmasin koko vehkeen pois näkyvistä. Tänään numerot olivat tipahtaneet -1,6kg. Se tuntui huimalta! Olen siis reippaasti alle satasen ja se on tajuttoman hyvä fiilis! Turvallisella puolella ei olla vielä aikoihin, mutta kyllä se sai aikaan sen, että uskon taas itseeni ja ihmiskuntaan. Ja etenkin; jaksan yrittää, enkä luovuta.

avatar

Mii

Revanssi

5.1.2017 Yleinen

Uusi vuosi, uusi minä, uusi alku. Näitä samoja litanioita toistaa jokaikinen someverkosto. Vuoden vaihtumisessa on jotain maagista, joka saa ihmiset heräämään läskihorroksesta. Samoin kuin maanantaissa. Ja huomisessa. Aina se laihdutus alkaa ”huomenna”. Ensi maanantaina. Kuun alussa. Jotain logiikalla kuorrutettua tekosyytä. Niin myös mulla.

Joulun alla lupaavasti lähtenyt rupeama koki pienen takaiskun. Vain pienen, lupaan ja vannon. Vaaka näytti armollisesti vain 300g plussaa aloituspainoon nähden. Ällöttävä kokonaisuus, mutta luojan kiitos, kynnys lähteä taas yhdelle epätoivon mausteiselle ristiretkelle hedelmien ja vihannesten keskelle, on pienempi. Ja helpompi. Oli hyvin iisiä shoppailla ostoskoriin pelkkää vihreää.

Viljatonta, sokeritonta, alkoholitonta. Ja poikkeuksena nyt myös lihatonta. Tarkoittaen punaista lihaa, kanaa ja kalaa syön edelleen. Huomasin joulukuun aikana, että huolimatta mistä ostin ja miten hyvin kypsensin niin punainen liha alkoi maistua mun suussa teurasjätteeltä. Joten kokeillaan toista lähestymiskulmaa.

Kuten sanoin, on ollut helpompaa. Kun jo syksyllä valmistelin itseäni tähän niin houkutusten torjuminen on ollut kivuttomampaa. Ei täysin, mutta alkuun verrattuna huomattavasti. Suurin ongelmakohta on iltavuorojen jälkeen kotiintullessa ja joutuu ajamaan lähikaupan ohi, kun vatsa on olevinaan hirvittävän nälkäinen ja kiljuu nakkeja, ranskalaisia, pakastepizzaa ja nugetteja. Ja suklaata! Osta sitä suklaata!

Mutta olen vähän ylpeä itsestäni. Ei repsahduksia. Neljä päivää tuntuu melkein jo saavutukselta, vaikka se on naurettavan pieni lohkaisu. Tammikuu on vasta alussa. Tässä ehtii tapahtua vaikka ja mitä. Olen kuitenkin melko optimistinen. Ja tietenkin, eihän se yksi lipsahdus pimeälle puolelle kaada ketään. Harmittaa tietysti jälkeenpäin, mutta täytyy yrittää olla ruoskimatta itseään henkisesti tappiin.

Kyllä mä pystyn tähän!

01012017

2.1.2017 Yleinen

Jaahas, se olisi sitten uuden vuoden alku. Nyt aattelin vaan kertoa tästä päivästä ja lähinnä ajatuksia tulvasta vuodesta. Olen viime vuoden lopussa (eli siis viimeiset pari viikkoa) ajatellut tulvaa vuotta tosi paljon. Lähinnä mitä odotuksia ja tavoitteita mulla on. Mitä haluan vuodelta 2017. Tälle vuodelle tuntuu olevan, ainakin mulla kauheesti touttamista. Ihan itsensä toteuttamista lähinnä. Mitä voin saada ihan kirjaimellisesti itsestäni irti.

Tänään päivä oli ihan hyvinkin normaali. Tai mikä nyt on normaali. Sanotaan, että normaali lomapäivä. Mulla on vielä viikko lomaa jäljellä ja sitten on palattava takaisin kouluun ja viimisen vuoden pariin. Koulukin aiheuttaa omia paineitaan. Mulla on koulu menny 2016 ihan täydellisesti, siis olen kyllä panostanutkin paljon opiskeluun. Mun opettaja sanoi viimisessä henkilökohtaistamisessa (=käydään viime kurssi läpi open kaa, miten mennyt, miten jatketaan, palautteet ja suunnitelmassa eteneminen), että mulla ei vois enää mennä paremmin, jatka samaan malliin vaan. No niin mä aijonkin, koska haluan jatko-opiskelemaan. En tosin tiedä vielä, mutta mulla on suunnitelma…. Tietynlainen siis. Nukuttiin sika myöhään S:n kanssa, joka tarkoittaa n. klo 14.00. Juotiin ihan koomassa aamukahvit ja mietiskeltiin tulevaa päivää. Täytyy sanoa, että on tehnyt kyllä yllättävän tiukkaa jo eka pvä ilman tupakkia. Ei tule olemaan helppo matka. Molemmat ollaan kuitenkin täysillä tässä mukana ja sinnitelty. Samalla kun juotiin aamukahvia niin pelattii mun uutta xbox one peliä minkä juuri ostin. Ihan huippu, ollaan molemmat pelattu sitä hulluna. Yhtäkkiä havahduttuun klo 17, että pitäs alkaa mennä kauppaan. Oltiin jo mietitty, että tehään siskonmakkara keittoa, mutta kaupassa ei ollu ku yhtä laatua makkaraa…….Ja se mitä oli on ihan peestä. Elikkä kauhee vaiva oli alkaa miettiä kaupassa et mitä tehään. Kaikki valmisruoat oli jo pois suljettu. Tarkotuksena oli tehdä hyvää kotiruokaa, mitä söis muutaman päivän. Päädyttiin sitte nakkikeittoon ja laitettiin extra paljon kasviksia. S ei oo mikää kasvisten ystävä, mutta sanoi tykkäävänsä baby porkkanoista eli kaadettiin niitä pussillinen ja vielä lisäks kaksi pussia muita vihanneksia. Keitosta tuli tooosi hyvää. Oltiin maltilla ja syötiin molemmat vaan yhet lautaselliset. Ei siis liikaa. Eikä tullut edes ähky olo. Otettiin kyllä Real leivät siihen kylkeen. Joskus klo 20 maissa S ehdotti, että mennäänkö lenkille. No mehän lähettii. Ulkona oli melko kylmä ja luntaki oli satanut. Raikasta lenkki ilmaa ilman tupakkia n.1h verran. Oli kyllä ihan  mukavaa käydä ulkona lenkillä välillä pimeessä. Lenkin jälkeen suihkun kautta sohvalle katsomaan telkkua. No eihän sieltä oikeen mitään tullu. Rasvasin kasvoni ja muun kropan. Villasukat jalkaan ja kalenteriin täytettiin kaikki tärkeet jutut mitä nyt on edessä. Mä olen kalenteri hullu. Ostin n.1kk sitten suomalaisesta kirjakaupasta ihan sairaan upeen kalenterin. Nyt jouluna mä sain kaksi kalenteria lisää + kuulun tehyyn, jhln ja superiin joista kaikista sain kalenterin. Mulla on siis liikaa kalentereita. Tosin oon jo miettiny, että mun upein (eli itse ostamani) kalenteri on kotikalenteri, mihin merkkaan ja kirjotan ihan kaikkea. Toinen iso kalenteri on koulua varten, ja merkkaan siihen vaan koulu jutut. Yksi pienempi kalenteri tulee olemaan mun laukku kalenteri, mikä on aina mukana ja merkkaan siihen menoja jne. Iltapalaksi me syötiin Real leivät, S söi kaks ja mä pitäydyin yhdessä. Mä laitan leivän päälle salaattia, 2siivua juustoa, kalkkunaleikettä ja paljon kurkkua. S laittaa samat mutta joissain mittakaavoissa enemmän. Esim kinkkua se saattaa lykätä ihan överit. Meillä on onneks omat kinkut. Sitte otettii viä omppua leivän kanssa. S söi 1 ja meitsi vetäs 2. Tällä hetkellä ku kirjotan nii siitä on joku parisen tuntii. Mulla on tällä hetkellä silti ihan sairas nälkä. Johtuu siitä, että oon totuttanu kroppani saamaan ruokaa melkein koko ajan……..Siitä tulikin mieleen, että tänää punnittii ittemme ja lähtö painot on; S=98kg ja minä=90kg. Kauheeta. Aiva hirvee homma edessä.

Riittää, että kirjotin vaan tästä päivästä. En ehkä mun tavotteista sen enempää, koska en halua, että ne menee mönkään. Seuraavaan kertaan siis!

OHO

30.12.2016 Yleinen

Viime kerrasta onkin taas vierähtänyt aikaa ja reilusti. Sen myös kehosa huomaa… Pääsi syksyllä kaikki lipsumaan. Laihdutus meni niin pipariksi kuin vaan voi mennä. Kaikki saamani kilot tulleet takaisin. Elikkä taas pompitaan siinä 90kg kohdalla. En lukenut ollenkaan vanhoja kirjoituksia mutta mietein tuosa vain, että montako kertaa tätä blogia kirjoittaessani on mun painon tiputus menny metsään? Aika hiton monta kertaa. Nyt taas on hyvä puhua aloittamisesta kun vuosi vaihtuu. Motivaationa on tällä kertaa terveys,häät kesällä…… ja onhan niitä vaikka mitä. Tarkoitus on myös lopettaa tupakointi. Ei siis ole tulossa mitään helpoja juttuja tälle vuodelle. Tupakoinnin olen aloittanut joskus 16 vuotiaana, joten mulle tuli 10 vuotta täyteen tänä vuonna. Meidän suvussa on hirveesti keuhkotautisia ihmisiä. Kuulun siis ihan geenienkin puolesta riskiryhmään. Sitä paitsi yhä nuoremmilla tavataan jo keuhkoahtaumaa ja muita sairauksia. Yleisesti keuhkosairaudet ovat lisääntyviä kansansairauksia. Terveys on tietty ihan ykkös syy. Olen kuitenkin huomannut, että kuinka paljon rahaa siihen menee. Joku päivä S:n kanssa laskeskeltii, että ollaan ainakin 10k euron edestä puhallettu keuhkoista savua taivan tuuliin. Siis oikeesti niin paljon, aivan järkyttävää. Tupakoinnin lopetuksen tukena on sitte tämä painon pudotus, mutta lähinnä en halua miettiä tätä projektia laihdutuksena, vaan enemmänkin elämän muutoksena. Ruokailutavat ja tottumukset on laitettava kokonaan uusiksi. Ihan siis kaikki. Pidän myös tammikuun tipattoman, koska ei tee mieli niin paljon tupakkaa jos ei juo. Ei me kyllä muutenkaan ihan kauheesti juopotella, mutta nyt ei tammikuun aikana ollenkaan. Puhdistamme kehoamme. Meillä on ihan hirveesti ns. sääntöjä tammikuulle. Saa nähdä miten oikein käy. Viimeiset päivät käy vähiin tästä vuodesta. Tuli ehkä sekava kirjoitus. Katsotaan mitä keksisi vielä kirjoittamaan tämän vuoden vikoina päivinä. Nyt jos kokeilisi tehdä tästä blogista kunnon motivaattorin. Niinkuin edellistenkin kirjoitusten ja kuurien alotusten piti sitä olla…?

avatar

Mii

Reunalla kaunis on maailma

18.11.2016 Yleinen

Tämä saattaa olla tuomittu ristiretki aloittaa aktiivinen laihduttaminen näin joulun alla, mutta jos inspiraatio iskee, mitäpä sitä turhaan hölläilemään. Mulla ei muutenkaan ole sellaista asennetta, että kun joulu tulee niin mutkat suoraksi ja samantien kymmenen lisäkiloa lanteille.

Kolmisen vuotta takaperin olin syödä itseni halki. Kirjaimellisesti. Tai ainakin siltä se tuntui. Kesken ruokailun tunsin, kuinka maha naukaisi pahaenteisesti ja sen jälkeen en pystynyt nielemään enää palaakaan. Nousin pöydästä ja kaaduin sänkyyn selälleni. Maha oli turvonnut, epämääräinen pallo, joka tuntui kivikovalta. Äiti luuli, että tuli keikka sairaalaan. Mä yritin hieroa ja rukoilla, että olo menisi ohi. Se tuntui siltä kuin olisin nielaissut palavan tulipallon.

En tiedä, mikä se oli, mutta sen jälkeen olen ollut varovainen ylensyönnin kanssa. Heti, kun elimistö on alkanut osoittaa sellaisia merkkejä, olen vetänyt käsijarrun pohjaan asti ja lopettanut. Ainakin hetkeksi. Koska ihminen on sairas ja vähän masokistinen niin kokonaan en ole saanut stopattua. Siitä nämä ylimääräiset painolastit. Toki uskon siihen, että jos saa pääkoppansa johonkin ruotuun, muu tulee perässä. Mutta mä olen vähän solmussa.

Ensimmäinen merkittävä painonnousu tapahtui yläasteen jälkeen, kun pidin välivuoden. Seuraava sen jälkeen kun aloitin e-pillerit. Yhteensä kiloja on kertynyt joku +20. Se on aivan hitosti. Mulla on jojoillut paino useampaan kertaan, mutta ikinä en ole saanut sitä pidettyä tasalukemissa. Paitsi silloin kun opiskelin. Pidin itseäni silloinkin lihavana ja olinhan mä pyöreä. Mulla on tallessa yhdet farkut, johon solahdin silloin vaivatta ja jotka nyt eivät mene kuin polviin asti.

Viime päivinä olen usein ajatellut parin vuoden takaista laihduttamista, joka tapahtui niin, etten edes tajunnut. 10kg ja risat. Ihan vahingossa. Olen potenut huonoa omaatuntoa, puhdasta vitutusta, käsittämätöntä raivoa ja silmitöntä ruoskimista itseäni kohtaan. Samalla olen ajanut itseäni sitä samaista tavoitetta kohti. Painoin silloin alimmillaan 88 ja jotain. Olin edelleen merkittävästi ylipainon puolella. Mittari huusi tummankeltaista. Mutta heti huomasi, kuinka itsetunto parani. Ei se ole mikään utopia.

En voi väittää olevani ok, koska en ole. Olen ylipainoinen ja yksin ja olen yksin koska olen ylipainoinen. Väitän törkeästi niillä olevan yhteys. Ainakin sen huomaa siinä kohtaa, kun menee yökerhoon niiden nättien, hoikkien ystävien kanssa ja miehet kokoontuvat heidän ympärilleen. Enkä edes valehtele. Mä olen siinä kohtaa käytännössä näkymätön. Naulakko. Juomateline. Se iskee joka kerta yhtä kovalla voimalla, vaikka siihen valmistautuisi. Miehille ei siinä kohtaa ole väliä, kuinka kiva persoonallisuus mulla on. Ulkoinen olemus on se, mikä niitä viehättää.

Ja tietenkin siinä vaiheessa mun ryhti lysähtää. Painun kokoon kuin tyhjentyvä pomppulinna. Sisällä alkaa kiehua, kyyneleet tekee jo tuloaan, mutta koska mä olen riski akka en saatanan varmasti itke julkisesti. Taistelen illan loppuun. Yö menee demonien repiessä. Aamulla lohdutan itseäni syömällä. Tungen itseeni ruokaa, vaikka juuri se on ongelman lähtökohta. Helvetillinen karuselli on valmis. Tattada dadadada daddaa! Sirkus on tullut kaupunkiin!

Pahinta on se, että ystäväni ovat oikeasti ihania ihmisiä, eivätkä ala liehua niiden ympärillä. He yrittävät aktiivisesti ottaa mut mukaan, esitellä kuin palkintohevosta, vetää keskusteluihin ja niin edelleen. Mutta ei. Ignored. Forever. Viime baarireissun jälkeen aloin huomaamaan, että se kauna alkaa koteloitua. Enkä halua sitä. Jos päädyn ihannemittoihin, en halua kostaa kaksilahkeissukupolvelle väärinkohtelusta. Haluan imeä huomion itseeni. Haluan tuntea olevani elossa.

Joten…keskityn korjaamaan itseni. Koska olen rikkinäinen vähän sieltä täältä.

20150413_1045202 20150514_1533392 20150530_180816

10 kg sitten…huokaus.

avatar

Mii

Nyt on sinun vuorosi loistaa

15.11.2016 Yleinen

Vaaka näytti maanantaiaamulla vain 400g plussalla, mikä oli posiitivinen yllätys, kun tiesi koko viikonlopun herkutelleen ja liikunnan jääneen. Toki voi olla, ettei kaikki imppaamani rasva ja sokeri ehtinyt vielä pamahtaa hyllyvään vatsaani uudeksi rinkulaksi, mutta oli miten hyvänsä tästä on hyvä palata takaisin sotilaalliseen aikatauluun ja terveellisiin pöperöihin.
Oli mahtavaa huomata lauantaina, miten mulla ei ollut yhtään palavaa hinkua vetää itseeni mättöä, mutta koska tiesin tyttöjen tuovan mukanaan rekkalastillisen verran herkkuja, en kehdannut kieltäytyäkään – olihan sentään mun päivä. Oli pakastepizzaa, jäätelöä ja sipsiä parin eri dipin kera. Sen lisäksi tyhjennettiin viinipulloa. Niin ja bongasin jääkaapista vihreitä viinirypäleitä, ne olikin varmaan buffet-pöydän terveellisin löytö.
Mun tekee harvoin mieli sipsiä. Ihan oikeasti. Ehkä kerran pariin kuukauteen saatan ostaa kotiin pringles-purkin, erittäin harvoin megapussia. Yleensäkin dippailen mielummin kurkku-porkkanaosastoa, koska se ei saa oloa niin tukkoon ja nuutuneeksi esimerkiks just leffaa katsoessa. Nyt kuitenkin söin ihan hyvillä mielin, vaikka olikin perussipsejä eikä maustettuja versioita.
Koska palkkapäivä antoi odottaa itseään tähän päivään asti, jääkaapin anti oli aika köyhä ja söin sunnuntaina pakkasesta löytyneen ranskispussin jämät ja loput jäätelöstä. Ei jää sitten loppuviikoksi kiusaamaan ja huhuilemaan. Jätski on kyllä toinen juttu, mitä en oikeastaan ikinä osta. Edes kesällä. Syön kyllä, jos on tarjolla, mutta kotoota sitä löytyy aniharvoin.
Maanantaiaamuna harmittelin puuron loppumista ja söin pari ruisleipää perinteisillä päällisillä. Yritin hahmotella kauppalistaa päähän. Vaikka yritän käydä mahdollisimman kattavasti kerralla kaupassa, koska marketissa käynti on niin vastenmielistä, että vietän niissä mieluiten mahdollisimman vähän aikaa kuin mahdollista. Mutta koska samalla vihaan neljän ruokakassin kantamista kerralla (ei, yksi kerrallaan niitä ei voi kantaa autosta!) päädyn pomppimaan useampaan otteeseen ostamassa jääkaappiin täytettä.
En ole myöskään mikään erityinen fani suunnittelemaan viikon ruokalistaa etukäteen. Miten sitä maanantaina tietää, mitä perjantaina haluaa syödä? Se saattaa olla yksi laihduttamisen perussäännöistä, mutta ei vaan taivu mulle.
No, lopulta ostin kaiken mitä kauppalistalla oli – paitsi pakasteet. Ne tahtoo multa usein jäädä. Kävelen jotenkin laput silmillä niiden ohi ja etsin kassaa, jossa jono ei ole parkkipaikalle asti. Ei ollut kuitenkaan vaarallinen asia. Mulla oli kolme kassia tupaten täynnä ja kukkaro aavistuksen kevyempi.
Mä olen todennut, ettei nälkäisenä voi mennä kauppaan. Nytkin kello oli lähemmäs neljä ja ruuhkahelvetti pahimmillaan. Tunsin kuinka suolisto alkoi mouruta takin alla. Sylkeä nousi suuhun, kun kävelin täytettyjen patonkien ohi. Sinnikkäästi kahlasin kaupan läpi ilman ainuttakaan heräteostosta. Uskalsin pinkaista karkkipuolelle sen verran, että etsin käsiini pastilli-rasian, jota tykkään imeskellä töissä. Vähentää makeanhimoa ja jättää raikkaan hengityksen. Mun mielestä asiakaspalvelija ei saa haista.
Vietyäni kassit autoon tein kuitenkin myönnytyksen. Kävin ostamassa hesestä salaatin. Oikeasti salaatin. Siemensekoitus ja kaikki. Ceaser-kastike vähän rokotti pisteitä, mutta kaikkien muiden paheiden lisäksi mä olen äärettömän nirso mitä tulee kastikkeihin ja dippeihin.
Kotiin tultua vedin syntisalaatin naaamaani, täytin astianpesukoneen odottaessani että ruoka sulaa ja lähdin sitten koiran kanssa lenkille. Oli aika kiva napakka pikku pakkanen. Harmi, että meidän suunnalla lenkkireitit käsittää pimeään aikaan sen, että kävelet tuota yleistä tietä edes takaisin. Koska ympäri ei pääse. Maalla asumisen riemuja.
Mittasin huvikseni matkan sportstrackerilla. 3,46 kilometriä. Ei huono, mutta paremminkin vois olla. Huomenna on vapaa, joten pääsee kunnolla lenkille. Ihan valoisaan aikaan.

Ai niin. Huomasin maanantai-illalla, että unohdin syödä. Ei vaan ollut tippaakaan nälkä ja siinä netflixin kanssa touhutessa se vaan…lipsahti mielestä.  Joten tankkasin seuraavan kerran vasta tänä aamuna. Kävin huvikseni vaa’alla. Se oli nipin napin alle 100kg. Tarkasti sanottuna 99,9kg. Uskalsin huokaista ääneen.

Kynnys ylitetty.

avatar

Mii

Länsirintamalta ei mitään uutta

11.11.2016 Yleinen

Mulla meinas pimahtaa kuuppa tässä taannoin, kun eksyin vaa’an päälle ja huomasin kolminumeroisen luvun. Ei saatana. Ei vittu. Pelkäämäni satanen lävähti ruutuun niin, että hetken mulla helisi nupissa ja meinasin saada hyvin eeppiset itkupotkuraivarit. Mutta mitäpä se olisi hyödyttänyt? Itse tiesin, miten perseelleen mulla on syömiset menneet. Muutto ja sen päälle remontti veti mun intomittarin raivonpunaiselle. Olin jatkuvasti ärtynyt ja tankkaamani sokeri-rasva-skeida määrät eivät ainakaan parantaneet asiaa. Mutta se oli helppoa ja nopeaa, se riitti siinä vaiheessa.

Myöskin liikunta jäi. Taapertelin koiran perässä sänkipelloilla, annoin sen remuta mielensä mukaan, heitin palloa, tein jälkijuttuja ja muutenkin annoin itseni olla. Jotenkin sairaalla tavalla onnistuin huijaamaan itseäni, että eihän se kolme päivää peräkkäin mäkkärin autokaistalla nyt näy missään. Kyllä voi ihminen olla pipi. Totta kai se näkyy! Kalorimäärät huitelee taivaissa, rasvasta ja tukkeutuneista verisuonista puhumattakaan. Jossain kohtaa alkoi närästys, mahan yläpuolta kuumotti, vasen käsi pisteli välillä…sellaisia pieniä hälyttäviä varoitusmerkkejä.

Luojan lykky, että rahatilanne heitti kapuloita rattaisiin ja keskityin tyhjentämään kaappeihin keräämiäni väliaikaisratkaisuja kuten säilykeananasta, hernekeittoa, pussisysteemejä ja pakastekeittoja. Ja kun sitten astahdin vaa’an päälle saadakseni elämäni suurimman slaagin, tiesin, että nyt jumalauta vittu perkele olisi tehtävä jotain. Hukkaan parhaimmat vuoteni siihen, että olen kuin kävelevä laardikasa. Ketä semmoiseen haluaisi vartensa painaa? Ei ketään. Hyvä kun itse kykenee katsomaan itseänsä peilistä ilman että yökkää dramaattisesti.

Joten tukeva niskalenkki syömisistä. Ei tunnesyömistä. Ei iltanapostelua. Mäkkäri jäi onneksi toiseen kaupunkiin 15 kilometrin taakse, joten ihan heti ei tee mieli hurautella hakemaan kahden euron nugetteja ihan vaan koska vähän tekee mieli. En ole muutenkaan ollut mikään innokas ”tekee mieli karkkia, lähden hakemaan” vaan tyydyn kärvistelemään kotona ja pupeltamaan jääkaapista jotain korvaavaa.

Pahin on ehkä olla ostamatta kassojen vieressä olevia suklaapatukoita. Ne tahtovat yleensä olla niin tyrkyllä jossain tarjouksessa, että nälän ja demonien riivaamana sitä yleensä eksyy ottamaan sen neljä patukkaa kahteen euroon. Olen itsekin kassalla töissä ja vaikka duunissa niitä patukoita löytyy oikealta ja vasemmalta niin jostain syystä ne vähän niinkuin kuuluvat kalustoon eikä niitä osaa himoita. Ainoastaan äärimmäisissä tapauksissa. Kismet ja Snickers on yleensä se mihin mä kompastun.

Eli tässä vedettiin nyt puolitoista viikkoa tarkan ruokavalion alla.

Aamupalaksi puuroa, nokare hilloa (tai hillon loppuessa margariinia) ja yksi hapankorppu juustolla. Kahvia maidolla ja pieni tuoremehulasi, että saa lääkkeet nielaistua. Töissä välipalana viiliä, jotain hedelmää (klementiini, banaani, päärynä ja molemmanvärisiä viinirypäleitä nyt pyörineet laukussa mukana) joskus pähkinöitä. Ruokajuomana vettä.

Toisena välipalana oli kolmena päivänä pilttiä, hapankorppua ja hedelmä. Muina päivinä söin ruisleipää, jossa oli salaattia, juustoa, kinkkua ja kurkkua päällisenä.

Kotona söin päivälliseksi valmismuusia ja nakkikastiketta, porkkanaraastetta, ananasta ja puolukkahilloa. Seuraavana päivänä oli lohipataa lopuilla salaattiaineksilla. Yksinasuvana ei todellakaan jaksa joka päivä pomppia kaupassa ostamassa yhtä päivää varten ruoka-ainekset vaan syön mielummin useamman päivän samaa sapuskaa. Ruokajuomana maitoa ja vettä.

Iltapalaksi yleensä ruisleipää samoilla päällisillä kuin töissäkin. Yksi ilta piti tehdä munakas ja heitin juustoraasteen jämät joukkoon. Olikin mennyt raaste huonoksi ja jäi munakas syömättä. Tarjoilin sen lopulta koiralle.

Mulla oli selkeä suunnitelma vetää kevyemmin ihan jo oman terveydenkin takia, mutta tiesin, että synttärit olisivat nurkan takana (eli tänään) joten pudotin viidessä päivässä parisen kiloa. Koska tänään lupasin mennä syömään työkaverin kanssa, mäkkäriin kuinkas muutenkaan. Oltaisiin menty muualle, mutta palkkapäivä on vasta maanantaina ja molemmilla kukkaro huutaa onttouttaan. Joten mikäs siinä, mäkkäri on meille vähän sellainen inside-vitsi, jota kukaan muu ei tajua.

Huomenna pidän eliittilähipiirille pienet iltamat ja tytöt kovin puhuivat pizzasta, joten tänään olen edelleen panostanut kevyeeseen ruokavalioon. Aamupalaksi hävettävän vähän puuroa – koska muistin, että mulla oli enemmän ja muisti petti – ja vadelmia, kaksi hapankorppua juustolla ja klementiini. Päiväksi surautin sauvasekottimella maitorahkasta, banaanista ja lopuista vadelmista smoothien. Hetken päästä olen lähdössä koiran kanssa lenkille. Siellä on mahtava ilma! Lunta, pakkasta ja aurinko. Ja mulla luonnollisesti vapaapäivä.

Kävin viime viikolla hakemassa kaverin luota kuntopyörän ja testasin sitä ujosti aamulla. Pattereiden vaihdon jälkeen toimi näyttökin, joten matkan ja kaloreiden mittailu helpottui. Aamulla ponkaisin myös vaa’alle. 400g ja paino tipahtaa satasen alle. Vain 400g. Se ei ole edes puolta kiloa. Kyllä sä pystyt siihen läski!

Kohti ääretöntä – miljoonannen kerran!

Back to business!

8.11.2016 Yleinen

Hei vaan taas pitkästä aikaa!

Tänä syksynä aloitin tosiaan uudessa koulussa opiskelut ja nyt asunkin ensimmäistä kertaa yksin omassa asunnossa! Tällä hetkellä asiat hyvin , mutta alussa ruokailut tuottivat paljon hankaluuksia. Lihoin vain enemmän ja enemmän. Hyvä kun mitkään vaatteet mahtui päälle enää.

Koulussamme tarjoillaan todella hyvää ja monipuolista ruokaa joka päivä. Sen kautta olen löytänyt ruokavaliooni lihattomuuden ja kasvissyönnin. Ihan muutamassa päivässä sitä huomasi olevansa paljon vähemmän ”tukossa” kuin ennen.  Nyt olen ollut lähes täysin kasvissyöjä pari kuukautta. Tällä hetkellä ruokavaliooni kuuluu kuitenkin vielä lohi, raejuusto ja kananmunat. Haluan opetella tämän asian kunnolla, ettei tule sitten proteiinin vähäisyydestä ongelmia.

Lihattomuus on tuonut minulle vain hyviä asioita terveyteen. Ihoni on paremmassa kunnossa ja turvotukset on vähentyneet. Mielitekoja on todella paljon vähemmän. Enää en saa yhtäkkisiä ahmimiskohtauksia ollenkaan! Ja kun syön ja tunnen tulevani kylläiseksi, niin pystyn lopettamaan ruokailun ilman mitään ongelmaa :). Olenkin nyt vihdoin saanut tasaisesti tiputettua ensimmäiset kaksi kiloa. Uskon, että tällä kertaa onnistun laihduttamisessani, sillä fiilis on niin erilainen. Ennen jouduin taistelemaan sen kanssa, etten ahmi ja nyt en koe tarvetta siihen ollenkaan.

Ihanaa nähdä taas kasvot turvotuksen alta!:D Ihan kuin eri ihminen olisi….