Selaat arkistoa kohteelle takapakki.

avatar

Mii

Valot pimeyksien reunoilla

16.10.2017 Yleinen

Näemmä syksyn harmaiden arkipäivien ohella, jolloin satoi kuin ämpäristä kaatamalla, keksin itselleni kaamomasennuksen ja yllätys yllätys! – dieetti pysähtyi. Tai ei varsinaisesti pysähtynyt, mutta hidastui huomattavasti. Söin edelleen terveellisesti, mutta herkkupäivänä homma meni kunnolla överiksi ja virallinen karkkipäivä saattoi jatkua jopa kolme päivää. Siis täydellinen plus-miinus-nolla tilanne, kun ottaa huomioon kuinka urheellisesti vedin kasviksia ja vihanneksia.

Myönnetään, lenkkeiliy jäi inhottavien kelien takia vähemmälle ja juuuri siitä syystä yritin syödä oikein extraterveellisesti ettei vähäinen liikunta vaikuta radikaalisti painoon. Mutta paino jojoili edes takaisin, kävi pahimmillaan 99,8kg tietämillä ja jäi sen jälkeen karusellimaisesti pyörimään 98,5-99,4kg välille. Epätoivo alkoi taas iskeä.

Sitten tapahtui pienimuotoinen ihme. Työpaikan puolesta tarjottiin kaikille halukkaille proggista. Hölmösti, mutta osuvasti nimetty ”liiku ja auta” projekti antoi mukavan motivaattorin liikkumiseen. Toisin sanoen mitä enemmän teet, sitä enemmän lahjoitat hyväntekeväisyyteen. En pidä itseäni Äiti Teresana, mutta olihan tuo kiva lisä. Varsinkin nyt, kun kaipaa pientä patistelua ja tuuppausta.

16 viikkoinen yhteisprojekti työtovereiden kanssa kuulostaa aika mielenkiintoiselta. On tiedossa jo etukäteen, että osa jättää leikin kesken. Ihan jo tilastojen mukaan. Pari ihmistä, jotka todella olisivat olleet pienen liikuntarupeaman tarpeessa (minun mielipiteeni) ei ilmoittautunut mukaan. Ja sitten tietysti jokaisella työpaikalla on niitä, ketkä ovat jo valmiiksi ihan järkyttävässä tikissä – se luo pientä painetta.
Joten tänään on edessä kuntotesti. Olen viimeksi käynyt sellaisessa kymmenen vuotta sitten. Silloin olin nuori ja tyhmä. Kuvittelin itsestäni liikoja. Vähän samansuuntaisia ajatuksia kuin viime vuonna keimailessani peilin edessä ”no en mä nyt niiiiiiiin lihava ole” Itsensä huijaamista aivan puhtaasti.

Vuonna 2007 sanoin itselleni, että ”kyllä mulla kuntoa riittää” Joo voin kertoa, ei riittänyt. Mutta nuoruus on vaarallinen asia ja siinä tulee ego tielle. Vedin itseni siellä muiden oikeasti harjoitelleiden ja terveellisesti eläneiden teinien kanssa ja piiputin itseni niin, etten meinannut selvitä hallista ulos ollenkaan. Muistan juosseeni radalla niin kauan, että olin ihan satavarma, että kuulin keuhkojeni rasahtelevan.

Nyt olen vanha rusina ja viisaampi – ainakin joissain asioissa. Tällä kertaa yritän täysillä, tietenkin, mutta tiedostan omat rajani. Ei aja kenenkään etua, että vedän itseni puolikuolleeksi, koska mun pitäisi ajaa sieltä pois. Pimeällä. Siinä on aika monta riskiä otettavaksi. Olen myöskin erittäin realistinen oman kroppani kanssa. Tiedän, että lihaskuntoni on aivan nollalukemissa, samoin kestävyys. En ole aikoihin tehnyt muuta kuin kävellyt. Juokseminen tulee olemaan…sanotaanko mielenkiintoista.

No, tuleepahan vertailukelpoista dataa. Ja julma totuus kaadettuna jääkylmänä vetenä niskaan. Nyt liikut, läski! Nyt lakkaat marinoitumasta suklaassa ja pikaruuassa! Olen tänään pitänyt itselleni raakoja saarnoja. Se auttaa. Saan pohjalle sopivaa raivoa.

Katsotaan miten pulleron käy.