Selaat arkistoa kohteelle alku.

avatar

Mii

Verta, hikeä ja kyyneliä

22.10.2017 Yleinen

Karu totuus kohdattu. Olen aivan helvetin surkeassa kuosissa.

Kuntotesti suoritettuna ja rehellisesti myönnän, että itku tuli, kun sain tulokset käteeni. Mittarit huutaa punaista niin, että oikein hävettää. Mitä sä oikein olet tehnyt itsellesi!? Hapenottokyky – surkeaakin surkeampi. Kestävyys – heikko. Venytys – miinuksen puolella. Ja niin edelleen. Sivuja selatessa reality iskee naamalle kuin märkä rätti. Ja se on hyvä se; et pysty mitenkään enää kaunistelemaan, että ”vähän vaan painoa tullu” ja ”ei se näy peilissä niin pahana” ja ties mitä muuta friikkiä, mitä ihminen itselleen selittelee, kun ei halua myöntää kuinka paljon homma on lähtenyt vanttuista.

En pysty sanoin kuvailemaan sitä kuvotuksen ja häpeän tunnetta, kun tutkin omia saavutuksiani. Olen puolivälissä kahtakymmentä, mutta kroppani on kuusikymmentä vuotiaan. Joku mättää aivan taivaan varmasti. Alamäki on jo tovi sitten lähtenyt metsän puolelle. Nyt ei auta enää turvallisesti kotitiloissa heilutettu kahvakuula. Pakko lähteä ihmisten ilmoille, köyhdyttää kukkaroa, arvostelevien katseiden alle, jonkun ulkopuolisen ruoskittavaksi. Nyt on pakko.

Tällainen raaka herätys ei ole ihanteellinen. Koskaan ei saisi päästää itseään siihen pisteeseen, että joudut hälyttävällä tasolla tajuamaan, kuinka vitun perseelleen sulla on viime aikoina mennyt. Että lähdet siitä hattu kourassa kipuamaan ylöspäin ja nöyrtymään siihen ajatukseen, että luonnollisestikin kaikki on mennyt väärin. Väärin väärin väärin! Kun luulit pärjääväsi omin avuin, seisovasi omilla jaloilla ja handlaavasi oman lautasmallin. Raivo suonissa sykkien mä joudun myöntämään olleeni väärässä. Se ei ole helppoa.

Joten, uutta bensaa koneistoon. Varasin kolmen päivän kokeilujakson työpaikan lähellä olevasta kuntosalista. Ei muuten ollut helppoa löytää tämänkään kokoisesta kaupungista kuntosalia, jossa on tilat myös vain naisille, aukioloajat kattavat, hinta meikäläisenkin lompakolle sopiva, riittävän matkan päässä, mahdollisuus erilaisiin ryhmäliikuntoihin, ei hysteeristä sitoutumista – yritin metsästää sellaista, jossa jäsenyys on toistaiseksi voimassa oleva, ei joka kuukauden avioliittoa. Tavoilleni uskollisena suoritin kahden tunnin perusteellisen tutkimuksen, jonka aikana hylkäsin suurimman osan valikoimasta.

Otan myös uimisen takaisin listoille. Käyttämässäni hallissa on onneksi näitä kymmenen kerran kortteja, jotka ovat kaksi vuotta latauksesta voimassa, joten se ei vaadi pakonomaista käyttöä. Aukioloajat ovat liian naftit, etenkin jos haluaisi uida edes suurinpiirtein rauhassa ilman ympärillä riekkuvia lapsiperheitä ja joka väylän tukkivia eläkeläisiä, jotka tietenkin valtaavat koko altaan ja jolla ei luonnollisestikaan ole kiirettä tehdä yhtään mitään – toisin kuin meillä nuorilla, työssäkäyvillä ihmisillä.

Rassaan omaa ruokalistaani vielä enemmän kuntoon. Kaivoin joskus alkuvuodesta ostamani ruokapaketin ohjeet takaisin keittiön tasolle. En pitänyt sen orjallisesta kelloruokailusta tai sen ehdottamista järkyttävistä safkamääristä, mutta siinä oli loistava opasviitta, mitä saa ja ei saa syödä. Tietysti nyt, jos alan enemmän treenaamaan, tomumaja alkaa vaatimaan lisää ruokaa, jolloin menun määrät loksahtavat kohdalleen. Mutta otetaan nyt asia kerrallaan, etten hengästy heti alkuun ja saa sydänkohtausta – tulosten perusteella se riski on defcon 5.

Kuntotesti itsessään oli oikein mukava kokemus. Olin kahden kollegan kanssa samaan aikaan, jolloin meidän välinen tsemppaus oli hyvä, eikä tullut sellaista ”en mä kehtaa” oloa. Sinne lähdettiin haastamaan itsensä ja auttamaan lasten ja nuorten hyvinvointia. Oli todella vastenmielistä kuulla seuraavana päivänä töissä, kuinka osa testissä käyneistä työkavereista kierteli osastoilla kyselemässä muiden tuloksia ja rehvastelemassa omillaan. Mulla napsahti hermo jumiin samantien ja älähdin heti, etten tiennyt kyseessä olevan jonkinlainen kilpailu vaan oletin, että yhdessä työyhteisönä vedetään samaa narua yhteen suuntaan. Olin näemmä liian naiivi.

No, omia tuloksia en kertonut muille kuin perheelle. Esimerkiksi kyykkyjen määrä olisi ollut isompi, jos olisin vaivautunut hyppimään rusakon tavoin (niin kuin muut teki) minuutin aikarajan sisällä. Mutta halusin tehdä rauhallisesti ja puhtaasti, siksi alhainen lukema. Onpahan siitä varaa parantaa. Myöskin kuntopyörän päällä olisin viihtynyt parikin minuuttia pidempään, mutta katsoin tulevaisuuteen ja totesin, että mielummin lopetan nyt kuin vedän itseni piippuun, jolloin loppuosa testistä kärsii. Punneruksista arvasin, etten ranteiden ja painon takia pysty tekemään kuin ihan pari hassua. Siinä mä vähän yllätin itseni. Venytys, kuten sanottua, meni miinuksen puolelle. Vatsa otti tielle ja takareidet olivat niin kireänä, että täytyy ruveta iltaisin harrastamaan venyttelyä. Vatsalihaksiakaan en jaksanut montaa.

Alkurima on asetettu ja se ei ole siis kovinkaan korkealla. Ainoa positiivinen puoli on se, että tästä on todellakin helppoa lähteä parantamaan omia suorituksiaan niin naurettavan heikosti se meni. Hävetti myöskin oma itkeminen, onneksi hikoilin siinä vaiheessa sen verran runsaasti, ettei kukaan nähnyt kyyneliä. Mä en ole julkinen itkijä, en ole koskaan ollut.

16 viikkoa käynnistyy siis huomenna. Välissä on tietysti pahimmat ansakuopat – omat synttärit, pikkujoulut, joulu ja uusi vuosi. Syvä hengitys ja tulta päin!

avatar

Mii

Lähtötilanne

13.7.2016 Yleinen

Mulle oli muutama perusasia selvillä, kun aloitin taas yhden epätoivoisen elämänmuutos-laihdutusprojektin. En halunnut kokeilla mitään ihmedieettejä tai nälkäkuureja, vaan pitäytyä normaalissa kotiruuassa vähemmillä rasvoilla ja sokereilla. Tunnen itseni niin hyvin, että liika kalorinlaskenta ja kikkailu safkan kanssa rysäyttäisi projektin ekaan isoon mäntyyn, joten parempi lähteä hissukseen liikenteeseen. Muutos ei tapahdu hetkessä ja on parempi vähentää kuin lopettaa kokonaan. Vähän niinkuin tupakanpoltto viitisen vuotta sitten. Kyllä mä pystyn tähänkin!

Aloituspaino on 98kg ja pituus 161cm. Se ei ole vähän. Se on aika hitosti liikaa mun kokoiselle hobitille. BMI siis tietää kertoa, että kyseessä on vaikea ylipaino ja kyllähän tyhmempikin tajuaa, ettei se normaalia nähnytkään. Peilikuva ei ole näyttänyt hyvältä aikoihin, olo ei ole hyvä vaan erittäin epävarma ja mua harmittaa se, että viime vuonna pudotin vahingossa 10kg käymättä vaa’alla tai kikkailematta ruokien kanssa. Se vaan tapahtui.

Silloin olisi ollut hyvä pitää flow päällä, mutta ylpistyin ja mopo lähti käsistä ja kunnolla lähtikin! Vedin itseeni niin paljon e-koodeilla kyllästettyä valmismoskaa, että heikompaa hirvittäisi. Kuulun myös näihin tv:n edessä napostelijoihin, koska jääkaappi on aivan liian lähellä ja maha sitä mieltä että ”kyllä sulla on nälkä oltava vaikka vasta puoli tuntia sitten söit kokonaisen elefantin”

Enivei. Jostain ammensin taas alkukantaisen taistelutahdon, etten tahdo näyttää pomppupallolta koko loppuelämääni. 100kg kolkuttelee ihan nurkan takana. Se pelottaa vähän helvetisti. Ei tämä ylikypsä päärynä kiehdo edes vastakkaista sukupuolta. En ole kolmeakymmentäkään ja tunnen olevani sairas. Alkavat verenpainetaudit ja sydäninfarktit kummittelivat mielessä. Joten kysyin itseltäni, tätäkö sä todella haluat? Ennenaikaiseen hautaan ja diabetekesen? Hengästyä kun solmit kengännauhoja? Ikuisen häpeän kun kroppa ei taivu ja näyttää joka suunnalta katsottuna pullataikinalta?

Tahdon muuttua. Tahdon näyttää hyvältä ja tuntea oloni hyväksi. Nyt siltä ei tunnu. Eikä näytä.

20160711_112308~2

98kg

20160711_112303~2

98kg

 

Mistä tähän on tultu

10.1.2016 Yleinen

Hei vaan!

Niinkuin sivuston nimestä voisi päätellä, tässä ollaan laihdutusasioiden äärellä. Kaikillahan on oma tarinansa, mistä ollaan tultu ja mihin ollaan menossa, mutta tässä on tarkoitus käsitellä painoa!

Nyt kun katson kuvia lukion päättäjäisistä, voin vain kauhistella. Posket on kuin pallot, puhumattakaan muusta kehosta. Ei sitä silloin tiedostanut, että olin niinkin iso. Olin aloittanut työskentelyn kirjoituksien jälkeen, mutta vasta syksynä 2012 pääsin kunnon töihin, joilla tienasin sen verran, että päätin muuttaa pois kotoa.

Nyt, 2016, näkee sen, mitä muuttaminen sai minussa aikaan. Ryhdyin valmistamaan omat ruokani, en syönyt enää valmisruokaa ja hyötyliikunnan määrä nousi. Paino putosi nopeasti. Parhaimmillaan olen ollut noin 18 kg kevyempi, kuin lukion lopussa. Paino on pysynyt 70-75 kg välillä jo kauan. Mutta ei se riitä! En ole vieläkään normaalipainoinen (ja ei, en ole niin lihaksikas, etteikö painoindeksiin olisi edes jotakin uskomista). Kaukana siitä ei tosin olla. Tavoitteena on 65kg. Aikarajaa en haluaisi määritellä, koska haluan painon putoavan hitaasti niin, että se myös pysyisi sitten saavutetulla tasolla.

Elämäntilanteestani kerron sen verran, että opiskelen parhaillani lähihoitajaksi, mutta työskentelen kotipalvelussa koulun ohella. Aikataulut on melko tiukkia välillä. Päivät on pitkiä, tehtävää on paljon. Olen joutunut luopumaan osittain rakkaasta harrastuksestani, lentopallosta. Uskon, että yksi syy painon junnaamiselle on juurikin tuo aikataulutus: syön liian vähän kulutukseeni nähden ja kaiken lisäksi ruokailu on yksipuolista. Huonon ravitsemuksen vuoksi voimia ei tunnu riittävän liikunnan harrastamiseen.

Toki siivoustyössä tulee paljon ”arkiliikuntaa” ja sen lisäksi pyöräilen aina kun mahdollista sekä pelaan lentistä vaihtelevasti 1-3 kertaa viikossa. Olen yrittänyt lisätä muun liikunnan määrää: olen jo useampana kesänä yrittänyt lenkkeilyä. Välillä motivaatio on niin korkealla, että lenkille tulee mentyä useampana iltana viikossa. Toisinaan tulee niin  pitkiä taukoja, ettei välttämättä voisi edes sanoa, että harrastan lenkkeilyä. Syksyllä -15 innostuin myös käymään paikallisella kuntosalilla, tosin kaverin kanssa: kynnys skipata sali oli pienempi. Harmikseni tämä salikaverini otti ja muutti koulun perässä toiselle paikkakunnalle ja minä jäin tänne arpomaan, onko minulla rohkeutta mennä salillle yksin vai ei.

Tavoitteita ovat muun muasssa oppia syömään paremmin ja useammin, lisätä liikunnan määrää (eli korvata sali ja vähentynyt lentis jotenkin ja saada itsensä jälleen lenkkipolulle.) Yritän kirjoittaa tänne mahdollisimman paljon tunnelmia ja päivityksiä siitä, missä mennään. Säännöllistä kirjoittelua tuskin tulee tapahtumaan, sillä olen tosiaan opiskelujen myötä melko kiireinen. Viikonloppuihin voisi yrittää saada ns yhteenvedon viikosta 🙂

Ei muuta, kuin ahteri ylös penkistä ja TOIMEEN!

Tästä se lähtee

7.4.2015 arki, elämä, Laihdutus

Moi, Olen Neiti K, 27-vuotias opiskelija Kokkolasta. Minulla on ongelmana se että häät olisi 1,5 kuukautden päästää ja kiloja liikaa. Tiedän, etten mitenkän tule tiputettamaan ihannepainoani saakka tässä ajassa, mutta jos kuitenkin edes sen pari kiloa. Matka jatkuu tietenkin häiden jälkeen, mutta toivon, että nyt saisin alkupotkun persuuksiin ja pääsisin aloittamaan.

En ole aina ollut pullukka, mutta seurusttelun alettua lihoin nopeasti ja nyt on kertynyt 20 kiloa viidessä vuodessa.  Nykyään en oikein tunnista enää itseäni peilistä, joten siitä tulee nimi Tie minuun.

Toivottavasti saan teiltä inspiraatiota ja kaikkea tähän pitkkälle matkalleni, joten tästä se lähtekööt.

Nähdään pian

– Nti K

1.heinäkuuta -14

1.7.2014 Yleinen

hei hyvä lukija!

päätin perustaa blogin lähinnä siksi, että voisin itse seurata niin henkistä kuin fyysistä edistymistäni laihdutuksen ja uuden elämäntavan saralla.

pitäisi varmaankin kertoa jotain lähtötilanteestani… olen 21-vuotias Hollolalainen. olemme olleet J:n kanssa yhdessä marraskuusta 2011, ja naimisissa syyskuusta 2012. meillä on yhteinen poika pikku M, joka syntyi marraskuussa 2013. meillä on myös 5-vuotias Labradorinnoutaja Eetu & Kääpiöpinseri Brändi. onnellinen avioliitto ja raskaus on jättänyt jälkensä minuun… yhteensä 35 kiloa. tämä blogi kertoo siis siitä, miten ruokavalion ja liikunnan avulla yritän päästä niistä eroon ja päästä takaisin mittoihin, joissa olin vielä marraskuussa 2011. urakkaani vaikeuttaa vuonna 2009 sairastettu anoreksia, ja mikäs muukaan kuin kotiäidin ”kiireetön” arki.

~liitää lailla perhosen, kanssa siipien hentoisten…~

urakka alkoi siis toissa torstaina. ensimmäisen viikon aikana paino tippu keventäjien ja jokapäiväsen liikunnan ansiosta 2,8kg. totta totta, alkuun kaikki joka lähtee on lähinnä nestettä mutta olen toiveikas. tai olin tähän asti… kaksi edellistä päivää olen kärsinyt jatkuvasta nälästä ja jääkaappi on kutsunut vähän väliä. onnekseni olen pystynyt pidättäytymään lähinnä fitness välipalapatukoissa, pepsi maxissa ja kirsikkatomaateissa, mutta huomenna nähdään paljonko on tullut takaisin.

päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta, ja riippumatta vaa’an lukemasta urakka saa jatkua! huomenna onneksi tiedossa lenkkiseuraa joten on pystykkään luistamaan.

XOXO emilja

ps. pahoittelut sivuston ulkomuodosta. julkaisen kaiken lähinnä tabletilla, eikä sivuston muokkaaminen onnistu niin helposti.