Selaat arkistoa kohteelle 98kg.

avatar

Mii

Pitkä on matka helvetistä ylös valoon

8.11.2017 Yleinen

Dante sen sanoi. Helppoa ei tule olemaan. Sen mä tiesin jo etukäteen. Jos tämä olisi helppoa, en olisi 30kg ylipainoinen ja rapakunnossa.

16 viikon projekti on käynnistynyt – no, ihan ookoosti. Koska tunnen itseni läpikotaisin arvelin totuudenmukaisesti, että kaavailemani kova aloitus löytää jossain kohtaa jarrun ja alan himmailemaan. Niinhän siinä kävi. Missään tapauksessa en ole palannut takaisin vanhoihin tottumuksiin, mutta paremminkin voisi mennä. Liikkumisessa vaikeinta on lähteminen. En meinaa millään saada itseäni ovesta ulos.

Jotain muutosta on kuitenkin tapahtunut. Täysin spontaanisti muutamakin eri ihminen kehaisi, että figuurini on hoikistunut. Hiukan hämmentyneenä kiittelin kohteliaisuudesta ja kotona yritin nähdä saman kuin he. No jaa, ehkä mä vähän olen. Vai olenko? Ruusunpunaiset lasit ovat huijanneet mua aikaisemminkin. Vaa’alla hyppiminen alkaa saada kohta sairaalloisia piirteitä ja mun täytyy haudata se varastoon. Oikeasti, ei saa hysteerisesti tuijotella numeroita.

Olo on ollut keskinkertainen. Silloin, kun tietää syöneensä huonommin kuin muina päivinä, naposteluntarve kasvaa hillittömiin mittoihin ja löydän itseni jääkaapilta useammin kuin kerran. Ei hätää, siellä ei ole mitään, minkä syömisestä voisi tuntea morkkista, mutta mua ärsyttää pelkästään se tapa. Siitä on yllättävän vaikea päästä eroon. Ja pahinta on, että oikeasti välillä yllätän itseni, kun tuijotan vihannesten valloittamia hyllyjä. Ikään kuin kulkisin autopilotilla, enkä edes hoksaisi päätyväni kaapille toiveikkaana siitä, että sinne olisi maagisesti ilmestynyt jotain mättämisen arvoista.

Nukun kai ihan hyvin. Sellaista 8-10 tuntia. Havahdun välillä öisin. En oiken itsekään tiedä mihin. Nukun kyllä uudestaan, mutta toisinaan mua hermostuttaa se.

On muuten ollut jännittävää huomata, miten viidessätoista vuodessa ihmisten mielipiteet muuttuvat. Sain synttärikortin äidiltä, johon oli koottu yksi kuva jokaisesta vuodesta tähän päivään asti. Katselin kriittisesti omaa lapsuutta ja teini-ikää, jolloin pidin itseäni lihavana. Lapsena harrastin ratsastusta, monesti pyöräilin vielä kouluun ja tallille eli liikuntaa tuli kyllä harrastettua. En ole koskaan ollut hoikka, mutta silloinkin olin lähinnä roteva. Tanakka. Siltikin luokkatovereiden mielestä olin läski. Ja siinä uskossa mä olen itsekin ollut.

Yläasteella sama laulu jatkui. Läski. Ysillä lähti mopo käsistä ja pahimpina angstikausina vetelin neljää suklaalevyä päivässä, että kykenin turruttamaan oman henkisen pahanolon. Ylläri, eihän se auttanut. Pahensi vain. Siihen aikaan väitin vastaan, etten ollut läski. En varmasti ollut. Tällä järjellä en ollutkaan. Yli 20 kg kevyempänä, sama pituus kuin tänään.

Mulla on tallessa farkut, joita pidin amiksen ykkösellä. Yllättääkö jotain jos sanon, etteivät ne ole lähelläkään sitä pistettä, että voisin sujauttaa ne jalkaani? Ja silloinkin hoin itselleni olevani tarpeettoman lihava lyllerö. Kun ihmiset kerran niin sanoivat, niin olihan sen oltava totuus.

Ja nyt kun oikeasti olen hälyttävän läski, kukaan ei halua puhua asiasta. Kun viimein hyväksyin itseni ja tiedostin ongelmani, aloin vitsailemaan läskeistäni. Ihmiset vaivaantuvat, vaihtavat puheenaihetta, heiluttelevat väheksyvästi kättään ja mutisevat jotain ”no et sä oo” Anteeksi mitä? Missä te olitte 12 vuotta sitten?

Älkää ymmärtäkö väärin, musta on ihanaa, että mulla on välittäviä työkavereita ja ystäviä, jotka sanovat niin, mutta huomaan ärsyyntyväni siihen toisinaan. Lähinnä siksi, koska niinä hetkinä koen viime vuodet inhottavana flashbackina. Nyt, kun olen myöntänyt ongelman ääneen ja valmis puhumaan siitä, kohtaamaan sen ja kouluajan traumat, kukaan muu ei halua kommentoida. Se on hämmentävää. Toki kaikki aikuistuvat, eikä välttämättä möläyttele asioita samalla tavalla kuin teini-iän myrskyissä, mutta silti.

Hurjasti itseäni puristelemalla aion tehdä töitä, että saan itseni edes 10kg kevyemmäksi. Näin alkajaisiksi. Nyt olen vetänyt kärrynpyöriä jo kolmen kilon pudotuksista, mitä tapahtuu sitten, kun vaaka näyttää ysin edessä kasia?

avatar

Mii

Lähtötilanne

13.7.2016 Yleinen

Mulle oli muutama perusasia selvillä, kun aloitin taas yhden epätoivoisen elämänmuutos-laihdutusprojektin. En halunnut kokeilla mitään ihmedieettejä tai nälkäkuureja, vaan pitäytyä normaalissa kotiruuassa vähemmillä rasvoilla ja sokereilla. Tunnen itseni niin hyvin, että liika kalorinlaskenta ja kikkailu safkan kanssa rysäyttäisi projektin ekaan isoon mäntyyn, joten parempi lähteä hissukseen liikenteeseen. Muutos ei tapahdu hetkessä ja on parempi vähentää kuin lopettaa kokonaan. Vähän niinkuin tupakanpoltto viitisen vuotta sitten. Kyllä mä pystyn tähänkin!

Aloituspaino on 98kg ja pituus 161cm. Se ei ole vähän. Se on aika hitosti liikaa mun kokoiselle hobitille. BMI siis tietää kertoa, että kyseessä on vaikea ylipaino ja kyllähän tyhmempikin tajuaa, ettei se normaalia nähnytkään. Peilikuva ei ole näyttänyt hyvältä aikoihin, olo ei ole hyvä vaan erittäin epävarma ja mua harmittaa se, että viime vuonna pudotin vahingossa 10kg käymättä vaa’alla tai kikkailematta ruokien kanssa. Se vaan tapahtui.

Silloin olisi ollut hyvä pitää flow päällä, mutta ylpistyin ja mopo lähti käsistä ja kunnolla lähtikin! Vedin itseeni niin paljon e-koodeilla kyllästettyä valmismoskaa, että heikompaa hirvittäisi. Kuulun myös näihin tv:n edessä napostelijoihin, koska jääkaappi on aivan liian lähellä ja maha sitä mieltä että ”kyllä sulla on nälkä oltava vaikka vasta puoli tuntia sitten söit kokonaisen elefantin”

Enivei. Jostain ammensin taas alkukantaisen taistelutahdon, etten tahdo näyttää pomppupallolta koko loppuelämääni. 100kg kolkuttelee ihan nurkan takana. Se pelottaa vähän helvetisti. Ei tämä ylikypsä päärynä kiehdo edes vastakkaista sukupuolta. En ole kolmeakymmentäkään ja tunnen olevani sairas. Alkavat verenpainetaudit ja sydäninfarktit kummittelivat mielessä. Joten kysyin itseltäni, tätäkö sä todella haluat? Ennenaikaiseen hautaan ja diabetekesen? Hengästyä kun solmit kengännauhoja? Ikuisen häpeän kun kroppa ei taivu ja näyttää joka suunnalta katsottuna pullataikinalta?

Tahdon muuttua. Tahdon näyttää hyvältä ja tuntea oloni hyväksi. Nyt siltä ei tunnu. Eikä näytä.

20160711_112308~2

98kg

20160711_112303~2

98kg