Selaat arkistoa kohteelle 100kg.

avatar

Mii

Projekti jatkuu

9.9.2017 Yleinen

Syksy on täällä ja sen harmaiden, ankeiden, sateisten päivien mukana tulee myös uusi into. Minä kuulun ehdottomasti syksyihmisiin. Jokin siinä pimeässä, viileässä vuodenajassa viehättää. Ehkä se, että kun on onnistuneesti tapellut tuulta ja vesisadetta vastaan ja pääsee kotiin kuumaan suihkuun ja hyvällä omallatunnolla sohvalle nyhjäämään. Ehkä se, että saa polttaa loputtomasti kynttilöitä. Ehkä se, että aamuisin haistaa ilmassa pakkasen ensimmäiset tuulahdukset. Ehkä se, että reilu kolme kuukautta ja on joulu. Kyllä, olen myös jouluihminen.

Olen taistellut painonpudotusprojektini kanssa iäisyyden. En tiedä, mitä tein viimein oikein, mutta kesän hiostavina päivinä paino lähti yllättäen putoamaan. Hitaasti, mutta vakaasti. Ensin kilon, sitten puolitoista, lopulta kaksi ja PUM! yhtäkkiä numerot näyttivät 97,1kg. Se on vieläkin aivan helvetisti liikaa, mutta jessus mä olin tyytyväinen. En omasta mielestäni ollut muuttanut systeemiäni mitenkään. Leipää olin vähentänyt mittavasti ja vaihtanut sen riisikakkuihin ja hapankorppuihin – sivumennen sanoen, ihminen kykenee syömään vain tietyn verran riisikakkuja. Viimeisinä työpäivinä ennen lomaa olin alkaa kiljua, kun kaivoin riisikakkupakettini kaapista.

Lomalla lähdettiin Kreikkaan latailemaan akkuja ja arvattavasti siellähän tuli melkein 3kg takaisin, juomalla ja syömällä kuin mielipuoli. Mutta se ei ahdista. Tiedän sen olevan nestettä. Tunnen itseni lähinnä turvonneeksi kuin kaasulla täytetty ilmapallo, mutta en varsinaisesti läskiksi. Söin viikon aikana koko vuoden edestä vaaleaa leipää, pekonia, croissantteja, ranskiksia ja pihvejä erilaisissa kastikkeissa. Söin aivan naurettavan vähän mitään salaatti – tai hedelmäpitoista. Mutta oli se sen arvoista! Loma oli loma, kun ei tarvinnut miettiä mitä suuhunsa laittaa ja tiesin, että päästessäni takaisin syksyiseen kotisuomeen, arjen mukana palaisi tarkat rutiinit ja kiellettyjen ruoka-aineiden lista olisi pidempi kuin sallittujen.

Kuten olen aikaisemmin maininnut, en ole halunnut ottaa tätä elämäntaparemonttia kuolemanvakavasti. Niin kuin sillä asenteella, ettei koskaan ikinä enää mitään hyvää. Sano ei täytekakuille (okei, niitä en syö muutenkaan mutta…) karjalanpiirakoille, suklaalle, irtokarkeille, pringlesseille ja mäkkärin kultaisille kaarille. Olen toki suhtautunut liikalihavuuteni asiaan kuuluvalla vakavuudella ja asenteella, etten mätä turpaani ihan mitä sattuu, mutta en ole myöskään ruoskinut itseäni henkihieveriin mikäli viikossa on yhden karkkipäivän sijaan kaksi tai joku tarjoaa töissä tekemiään korvapuusteja ja onkin vasta keskiviikko.

Toki ihan periaatteesta olen sanonut välillä ei. Lähinnä omaa kroppaani kuulostelemalla. Mikäli sisäinen läskidemonini kirkuu hysteerisenä karkkiisipsiipatonkii niin olen todennut heti, että ei. Ei mitään. Nyt suu suppuun ja vedä sitä salaattia naamaan. Ja sitten, kun se on lopettanut kiukuttelunsa, olen sallinnut jonkun pienen jutun. Jos on tehnyt mieli. Mikä on jännä juttu, useasti ei ole oikeasti tehnyt mieli. Olen taulukoinut mielihalun 1-10 asteikolle ja kysynyt itseltäni, tekeekö oikeasti mieli, koska olet syönyt viikon kiltisti vai haluatko syödä vaan koska tv:stä tulee X leffa, ulkona vihmoo ja myrskyää ja vedit just 5 kilometrin lenkin säätä uhmaten.

8/10 kerrasta olen jättänyt syömättä, koska mun ei varsinaisesti tarvitse. Ja olen tietysti ollut ylpeä itsestäni. Nyt jollakin saattaa henki ahdistua jo, herrajumala millasta laihduttamista! Mutta tämä toimii mulla. Saattaahan se kuulostaa omituiselle, vähän typerällekin. Mä kokeilin tarkkaa, kellonorjuuttamaa ruokavaliota. Ei toiminut. Se alkoi viikkojen kuluessa tuntua pakkopullalta – heh heh. Tuijotin ahdistuneena kellotaulua, koska täytyy syödä taas hevosen kokoinen protskuannos, vaikka edellinenkin sulaa edelleen suolistossa. Ei ole nälkä, mutta syötävä on, koska tämä raamatun paksuinen nivaska niin käskee. Joo, ei kiitos. Erittäin hyvä, jos jollekin toimii! Mutta täytyy ymmärtää, että ihmiset laihduttavat eri tavalla. Onko prosessilla niin väliä, jos päämäärä on kuitenkin sama?

Tällä mun puolivillaisella pyristelyllä paino kuitenkin putosi. Olen painottanut kasviksia ja marjoja, salaattikin alkoi jossain kohtaa pursuta ulos onteloista, vaikka mä pidän itseäni todella hyvänä varioimaan niinkin tylsää ruoka-ainesta. Koska en syö aktiviisesti punaista lihaa, lihaosasto lautasella oli toisinaan hyvinkin onneton. Kanakin jäi useamman kerran ostamatta, koska pelkäsin jo muuttuvani sellaiseksi. Kalaa söin hävettävän vähän. Lähinnä erilaiset keitot, kasvismösselöt tasoa gratiini, wokit jne. ja hedelmät olivat kesän polku, mitä pitkin taivalsin.

Koska haluan olla optimistinen ja nähdä kolminumeroisen vaakalukeman edessä kaksinumeroisen, en merkkaa lomakiloja ylös tänne vaan laitan itseni ikään kuin paussille ja kun saan ylimääräiset pudotettua ja ollessani taas 97,5 jatkan laskemista. Olisi liian ankeaa laittaa, että ensin oli 100kg, sitten 97 ja sitten taas 100kg. En tiedä, voiko sitä sanoa huijaukseksi, mutta oli miten oli – näillä mennään.

 

avatar

Mii

Revanssi

5.1.2017 Yleinen

Uusi vuosi, uusi minä, uusi alku. Näitä samoja litanioita toistaa jokaikinen someverkosto. Vuoden vaihtumisessa on jotain maagista, joka saa ihmiset heräämään läskihorroksesta. Samoin kuin maanantaissa. Ja huomisessa. Aina se laihdutus alkaa ”huomenna”. Ensi maanantaina. Kuun alussa. Jotain logiikalla kuorrutettua tekosyytä. Niin myös mulla.

Joulun alla lupaavasti lähtenyt rupeama koki pienen takaiskun. Vain pienen, lupaan ja vannon. Vaaka näytti armollisesti vain 300g plussaa aloituspainoon nähden. Ällöttävä kokonaisuus, mutta luojan kiitos, kynnys lähteä taas yhdelle epätoivon mausteiselle ristiretkelle hedelmien ja vihannesten keskelle, on pienempi. Ja helpompi. Oli hyvin iisiä shoppailla ostoskoriin pelkkää vihreää.

Viljatonta, sokeritonta, alkoholitonta. Ja poikkeuksena nyt myös lihatonta. Tarkoittaen punaista lihaa, kanaa ja kalaa syön edelleen. Huomasin joulukuun aikana, että huolimatta mistä ostin ja miten hyvin kypsensin niin punainen liha alkoi maistua mun suussa teurasjätteeltä. Joten kokeillaan toista lähestymiskulmaa.

Kuten sanoin, on ollut helpompaa. Kun jo syksyllä valmistelin itseäni tähän niin houkutusten torjuminen on ollut kivuttomampaa. Ei täysin, mutta alkuun verrattuna huomattavasti. Suurin ongelmakohta on iltavuorojen jälkeen kotiintullessa ja joutuu ajamaan lähikaupan ohi, kun vatsa on olevinaan hirvittävän nälkäinen ja kiljuu nakkeja, ranskalaisia, pakastepizzaa ja nugetteja. Ja suklaata! Osta sitä suklaata!

Mutta olen vähän ylpeä itsestäni. Ei repsahduksia. Neljä päivää tuntuu melkein jo saavutukselta, vaikka se on naurettavan pieni lohkaisu. Tammikuu on vasta alussa. Tässä ehtii tapahtua vaikka ja mitä. Olen kuitenkin melko optimistinen. Ja tietenkin, eihän se yksi lipsahdus pimeälle puolelle kaada ketään. Harmittaa tietysti jälkeenpäin, mutta täytyy yrittää olla ruoskimatta itseään henkisesti tappiin.

Kyllä mä pystyn tähän!

avatar

Mii

Nyt on sinun vuorosi loistaa

15.11.2016 Yleinen

Vaaka näytti maanantaiaamulla vain 400g plussalla, mikä oli posiitivinen yllätys, kun tiesi koko viikonlopun herkutelleen ja liikunnan jääneen. Toki voi olla, ettei kaikki imppaamani rasva ja sokeri ehtinyt vielä pamahtaa hyllyvään vatsaani uudeksi rinkulaksi, mutta oli miten hyvänsä tästä on hyvä palata takaisin sotilaalliseen aikatauluun ja terveellisiin pöperöihin.
Oli mahtavaa huomata lauantaina, miten mulla ei ollut yhtään palavaa hinkua vetää itseeni mättöä, mutta koska tiesin tyttöjen tuovan mukanaan rekkalastillisen verran herkkuja, en kehdannut kieltäytyäkään – olihan sentään mun päivä. Oli pakastepizzaa, jäätelöä ja sipsiä parin eri dipin kera. Sen lisäksi tyhjennettiin viinipulloa. Niin ja bongasin jääkaapista vihreitä viinirypäleitä, ne olikin varmaan buffet-pöydän terveellisin löytö.
Mun tekee harvoin mieli sipsiä. Ihan oikeasti. Ehkä kerran pariin kuukauteen saatan ostaa kotiin pringles-purkin, erittäin harvoin megapussia. Yleensäkin dippailen mielummin kurkku-porkkanaosastoa, koska se ei saa oloa niin tukkoon ja nuutuneeksi esimerkiks just leffaa katsoessa. Nyt kuitenkin söin ihan hyvillä mielin, vaikka olikin perussipsejä eikä maustettuja versioita.
Koska palkkapäivä antoi odottaa itseään tähän päivään asti, jääkaapin anti oli aika köyhä ja söin sunnuntaina pakkasesta löytyneen ranskispussin jämät ja loput jäätelöstä. Ei jää sitten loppuviikoksi kiusaamaan ja huhuilemaan. Jätski on kyllä toinen juttu, mitä en oikeastaan ikinä osta. Edes kesällä. Syön kyllä, jos on tarjolla, mutta kotoota sitä löytyy aniharvoin.
Maanantaiaamuna harmittelin puuron loppumista ja söin pari ruisleipää perinteisillä päällisillä. Yritin hahmotella kauppalistaa päähän. Vaikka yritän käydä mahdollisimman kattavasti kerralla kaupassa, koska marketissa käynti on niin vastenmielistä, että vietän niissä mieluiten mahdollisimman vähän aikaa kuin mahdollista. Mutta koska samalla vihaan neljän ruokakassin kantamista kerralla (ei, yksi kerrallaan niitä ei voi kantaa autosta!) päädyn pomppimaan useampaan otteeseen ostamassa jääkaappiin täytettä.
En ole myöskään mikään erityinen fani suunnittelemaan viikon ruokalistaa etukäteen. Miten sitä maanantaina tietää, mitä perjantaina haluaa syödä? Se saattaa olla yksi laihduttamisen perussäännöistä, mutta ei vaan taivu mulle.
No, lopulta ostin kaiken mitä kauppalistalla oli – paitsi pakasteet. Ne tahtoo multa usein jäädä. Kävelen jotenkin laput silmillä niiden ohi ja etsin kassaa, jossa jono ei ole parkkipaikalle asti. Ei ollut kuitenkaan vaarallinen asia. Mulla oli kolme kassia tupaten täynnä ja kukkaro aavistuksen kevyempi.
Mä olen todennut, ettei nälkäisenä voi mennä kauppaan. Nytkin kello oli lähemmäs neljä ja ruuhkahelvetti pahimmillaan. Tunsin kuinka suolisto alkoi mouruta takin alla. Sylkeä nousi suuhun, kun kävelin täytettyjen patonkien ohi. Sinnikkäästi kahlasin kaupan läpi ilman ainuttakaan heräteostosta. Uskalsin pinkaista karkkipuolelle sen verran, että etsin käsiini pastilli-rasian, jota tykkään imeskellä töissä. Vähentää makeanhimoa ja jättää raikkaan hengityksen. Mun mielestä asiakaspalvelija ei saa haista.
Vietyäni kassit autoon tein kuitenkin myönnytyksen. Kävin ostamassa hesestä salaatin. Oikeasti salaatin. Siemensekoitus ja kaikki. Ceaser-kastike vähän rokotti pisteitä, mutta kaikkien muiden paheiden lisäksi mä olen äärettömän nirso mitä tulee kastikkeihin ja dippeihin.
Kotiin tultua vedin syntisalaatin naaamaani, täytin astianpesukoneen odottaessani että ruoka sulaa ja lähdin sitten koiran kanssa lenkille. Oli aika kiva napakka pikku pakkanen. Harmi, että meidän suunnalla lenkkireitit käsittää pimeään aikaan sen, että kävelet tuota yleistä tietä edes takaisin. Koska ympäri ei pääse. Maalla asumisen riemuja.
Mittasin huvikseni matkan sportstrackerilla. 3,46 kilometriä. Ei huono, mutta paremminkin vois olla. Huomenna on vapaa, joten pääsee kunnolla lenkille. Ihan valoisaan aikaan.

Ai niin. Huomasin maanantai-illalla, että unohdin syödä. Ei vaan ollut tippaakaan nälkä ja siinä netflixin kanssa touhutessa se vaan…lipsahti mielestä.  Joten tankkasin seuraavan kerran vasta tänä aamuna. Kävin huvikseni vaa’alla. Se oli nipin napin alle 100kg. Tarkasti sanottuna 99,9kg. Uskalsin huokaista ääneen.

Kynnys ylitetty.

avatar

Mii

Länsirintamalta ei mitään uutta

11.11.2016 Yleinen

Mulla meinas pimahtaa kuuppa tässä taannoin, kun eksyin vaa’an päälle ja huomasin kolminumeroisen luvun. Ei saatana. Ei vittu. Pelkäämäni satanen lävähti ruutuun niin, että hetken mulla helisi nupissa ja meinasin saada hyvin eeppiset itkupotkuraivarit. Mutta mitäpä se olisi hyödyttänyt? Itse tiesin, miten perseelleen mulla on syömiset menneet. Muutto ja sen päälle remontti veti mun intomittarin raivonpunaiselle. Olin jatkuvasti ärtynyt ja tankkaamani sokeri-rasva-skeida määrät eivät ainakaan parantaneet asiaa. Mutta se oli helppoa ja nopeaa, se riitti siinä vaiheessa.

Myöskin liikunta jäi. Taapertelin koiran perässä sänkipelloilla, annoin sen remuta mielensä mukaan, heitin palloa, tein jälkijuttuja ja muutenkin annoin itseni olla. Jotenkin sairaalla tavalla onnistuin huijaamaan itseäni, että eihän se kolme päivää peräkkäin mäkkärin autokaistalla nyt näy missään. Kyllä voi ihminen olla pipi. Totta kai se näkyy! Kalorimäärät huitelee taivaissa, rasvasta ja tukkeutuneista verisuonista puhumattakaan. Jossain kohtaa alkoi närästys, mahan yläpuolta kuumotti, vasen käsi pisteli välillä…sellaisia pieniä hälyttäviä varoitusmerkkejä.

Luojan lykky, että rahatilanne heitti kapuloita rattaisiin ja keskityin tyhjentämään kaappeihin keräämiäni väliaikaisratkaisuja kuten säilykeananasta, hernekeittoa, pussisysteemejä ja pakastekeittoja. Ja kun sitten astahdin vaa’an päälle saadakseni elämäni suurimman slaagin, tiesin, että nyt jumalauta vittu perkele olisi tehtävä jotain. Hukkaan parhaimmat vuoteni siihen, että olen kuin kävelevä laardikasa. Ketä semmoiseen haluaisi vartensa painaa? Ei ketään. Hyvä kun itse kykenee katsomaan itseänsä peilistä ilman että yökkää dramaattisesti.

Joten tukeva niskalenkki syömisistä. Ei tunnesyömistä. Ei iltanapostelua. Mäkkäri jäi onneksi toiseen kaupunkiin 15 kilometrin taakse, joten ihan heti ei tee mieli hurautella hakemaan kahden euron nugetteja ihan vaan koska vähän tekee mieli. En ole muutenkaan ollut mikään innokas ”tekee mieli karkkia, lähden hakemaan” vaan tyydyn kärvistelemään kotona ja pupeltamaan jääkaapista jotain korvaavaa.

Pahin on ehkä olla ostamatta kassojen vieressä olevia suklaapatukoita. Ne tahtovat yleensä olla niin tyrkyllä jossain tarjouksessa, että nälän ja demonien riivaamana sitä yleensä eksyy ottamaan sen neljä patukkaa kahteen euroon. Olen itsekin kassalla töissä ja vaikka duunissa niitä patukoita löytyy oikealta ja vasemmalta niin jostain syystä ne vähän niinkuin kuuluvat kalustoon eikä niitä osaa himoita. Ainoastaan äärimmäisissä tapauksissa. Kismet ja Snickers on yleensä se mihin mä kompastun.

Eli tässä vedettiin nyt puolitoista viikkoa tarkan ruokavalion alla.

Aamupalaksi puuroa, nokare hilloa (tai hillon loppuessa margariinia) ja yksi hapankorppu juustolla. Kahvia maidolla ja pieni tuoremehulasi, että saa lääkkeet nielaistua. Töissä välipalana viiliä, jotain hedelmää (klementiini, banaani, päärynä ja molemmanvärisiä viinirypäleitä nyt pyörineet laukussa mukana) joskus pähkinöitä. Ruokajuomana vettä.

Toisena välipalana oli kolmena päivänä pilttiä, hapankorppua ja hedelmä. Muina päivinä söin ruisleipää, jossa oli salaattia, juustoa, kinkkua ja kurkkua päällisenä.

Kotona söin päivälliseksi valmismuusia ja nakkikastiketta, porkkanaraastetta, ananasta ja puolukkahilloa. Seuraavana päivänä oli lohipataa lopuilla salaattiaineksilla. Yksinasuvana ei todellakaan jaksa joka päivä pomppia kaupassa ostamassa yhtä päivää varten ruoka-ainekset vaan syön mielummin useamman päivän samaa sapuskaa. Ruokajuomana maitoa ja vettä.

Iltapalaksi yleensä ruisleipää samoilla päällisillä kuin töissäkin. Yksi ilta piti tehdä munakas ja heitin juustoraasteen jämät joukkoon. Olikin mennyt raaste huonoksi ja jäi munakas syömättä. Tarjoilin sen lopulta koiralle.

Mulla oli selkeä suunnitelma vetää kevyemmin ihan jo oman terveydenkin takia, mutta tiesin, että synttärit olisivat nurkan takana (eli tänään) joten pudotin viidessä päivässä parisen kiloa. Koska tänään lupasin mennä syömään työkaverin kanssa, mäkkäriin kuinkas muutenkaan. Oltaisiin menty muualle, mutta palkkapäivä on vasta maanantaina ja molemmilla kukkaro huutaa onttouttaan. Joten mikäs siinä, mäkkäri on meille vähän sellainen inside-vitsi, jota kukaan muu ei tajua.

Huomenna pidän eliittilähipiirille pienet iltamat ja tytöt kovin puhuivat pizzasta, joten tänään olen edelleen panostanut kevyeeseen ruokavalioon. Aamupalaksi hävettävän vähän puuroa – koska muistin, että mulla oli enemmän ja muisti petti – ja vadelmia, kaksi hapankorppua juustolla ja klementiini. Päiväksi surautin sauvasekottimella maitorahkasta, banaanista ja lopuista vadelmista smoothien. Hetken päästä olen lähdössä koiran kanssa lenkille. Siellä on mahtava ilma! Lunta, pakkasta ja aurinko. Ja mulla luonnollisesti vapaapäivä.

Kävin viime viikolla hakemassa kaverin luota kuntopyörän ja testasin sitä ujosti aamulla. Pattereiden vaihdon jälkeen toimi näyttökin, joten matkan ja kaloreiden mittailu helpottui. Aamulla ponkaisin myös vaa’alle. 400g ja paino tipahtaa satasen alle. Vain 400g. Se ei ole edes puolta kiloa. Kyllä sä pystyt siihen läski!

Kohti ääretöntä – miljoonannen kerran!