avatar

Mii

Projekti jatkuu

9.9.2017 Yleinen

Syksy on täällä ja sen harmaiden, ankeiden, sateisten päivien mukana tulee myös uusi into. Minä kuulun ehdottomasti syksyihmisiin. Jokin siinä pimeässä, viileässä vuodenajassa viehättää. Ehkä se, että kun on onnistuneesti tapellut tuulta ja vesisadetta vastaan ja pääsee kotiin kuumaan suihkuun ja hyvällä omallatunnolla sohvalle nyhjäämään. Ehkä se, että saa polttaa loputtomasti kynttilöitä. Ehkä se, että aamuisin haistaa ilmassa pakkasen ensimmäiset tuulahdukset. Ehkä se, että reilu kolme kuukautta ja on joulu. Kyllä, olen myös jouluihminen.

Olen taistellut painonpudotusprojektini kanssa iäisyyden. En tiedä, mitä tein viimein oikein, mutta kesän hiostavina päivinä paino lähti yllättäen putoamaan. Hitaasti, mutta vakaasti. Ensin kilon, sitten puolitoista, lopulta kaksi ja PUM! yhtäkkiä numerot näyttivät 97,1kg. Se on vieläkin aivan helvetisti liikaa, mutta jessus mä olin tyytyväinen. En omasta mielestäni ollut muuttanut systeemiäni mitenkään. Leipää olin vähentänyt mittavasti ja vaihtanut sen riisikakkuihin ja hapankorppuihin – sivumennen sanoen, ihminen kykenee syömään vain tietyn verran riisikakkuja. Viimeisinä työpäivinä ennen lomaa olin alkaa kiljua, kun kaivoin riisikakkupakettini kaapista.

Lomalla lähdettiin Kreikkaan latailemaan akkuja ja arvattavasti siellähän tuli melkein 3kg takaisin, juomalla ja syömällä kuin mielipuoli. Mutta se ei ahdista. Tiedän sen olevan nestettä. Tunnen itseni lähinnä turvonneeksi kuin kaasulla täytetty ilmapallo, mutta en varsinaisesti läskiksi. Söin viikon aikana koko vuoden edestä vaaleaa leipää, pekonia, croissantteja, ranskiksia ja pihvejä erilaisissa kastikkeissa. Söin aivan naurettavan vähän mitään salaatti – tai hedelmäpitoista. Mutta oli se sen arvoista! Loma oli loma, kun ei tarvinnut miettiä mitä suuhunsa laittaa ja tiesin, että päästessäni takaisin syksyiseen kotisuomeen, arjen mukana palaisi tarkat rutiinit ja kiellettyjen ruoka-aineiden lista olisi pidempi kuin sallittujen.

Kuten olen aikaisemmin maininnut, en ole halunnut ottaa tätä elämäntaparemonttia kuolemanvakavasti. Niin kuin sillä asenteella, ettei koskaan ikinä enää mitään hyvää. Sano ei täytekakuille (okei, niitä en syö muutenkaan mutta…) karjalanpiirakoille, suklaalle, irtokarkeille, pringlesseille ja mäkkärin kultaisille kaarille. Olen toki suhtautunut liikalihavuuteni asiaan kuuluvalla vakavuudella ja asenteella, etten mätä turpaani ihan mitä sattuu, mutta en ole myöskään ruoskinut itseäni henkihieveriin mikäli viikossa on yhden karkkipäivän sijaan kaksi tai joku tarjoaa töissä tekemiään korvapuusteja ja onkin vasta keskiviikko.

Toki ihan periaatteesta olen sanonut välillä ei. Lähinnä omaa kroppaani kuulostelemalla. Mikäli sisäinen läskidemonini kirkuu hysteerisenä karkkiisipsiipatonkii niin olen todennut heti, että ei. Ei mitään. Nyt suu suppuun ja vedä sitä salaattia naamaan. Ja sitten, kun se on lopettanut kiukuttelunsa, olen sallinnut jonkun pienen jutun. Jos on tehnyt mieli. Mikä on jännä juttu, useasti ei ole oikeasti tehnyt mieli. Olen taulukoinut mielihalun 1-10 asteikolle ja kysynyt itseltäni, tekeekö oikeasti mieli, koska olet syönyt viikon kiltisti vai haluatko syödä vaan koska tv:stä tulee X leffa, ulkona vihmoo ja myrskyää ja vedit just 5 kilometrin lenkin säätä uhmaten.

8/10 kerrasta olen jättänyt syömättä, koska mun ei varsinaisesti tarvitse. Ja olen tietysti ollut ylpeä itsestäni. Nyt jollakin saattaa henki ahdistua jo, herrajumala millasta laihduttamista! Mutta tämä toimii mulla. Saattaahan se kuulostaa omituiselle, vähän typerällekin. Mä kokeilin tarkkaa, kellonorjuuttamaa ruokavaliota. Ei toiminut. Se alkoi viikkojen kuluessa tuntua pakkopullalta – heh heh. Tuijotin ahdistuneena kellotaulua, koska täytyy syödä taas hevosen kokoinen protskuannos, vaikka edellinenkin sulaa edelleen suolistossa. Ei ole nälkä, mutta syötävä on, koska tämä raamatun paksuinen nivaska niin käskee. Joo, ei kiitos. Erittäin hyvä, jos jollekin toimii! Mutta täytyy ymmärtää, että ihmiset laihduttavat eri tavalla. Onko prosessilla niin väliä, jos päämäärä on kuitenkin sama?

Tällä mun puolivillaisella pyristelyllä paino kuitenkin putosi. Olen painottanut kasviksia ja marjoja, salaattikin alkoi jossain kohtaa pursuta ulos onteloista, vaikka mä pidän itseäni todella hyvänä varioimaan niinkin tylsää ruoka-ainesta. Koska en syö aktiviisesti punaista lihaa, lihaosasto lautasella oli toisinaan hyvinkin onneton. Kanakin jäi useamman kerran ostamatta, koska pelkäsin jo muuttuvani sellaiseksi. Kalaa söin hävettävän vähän. Lähinnä erilaiset keitot, kasvismösselöt tasoa gratiini, wokit jne. ja hedelmät olivat kesän polku, mitä pitkin taivalsin.

Koska haluan olla optimistinen ja nähdä kolminumeroisen vaakalukeman edessä kaksinumeroisen, en merkkaa lomakiloja ylös tänne vaan laitan itseni ikään kuin paussille ja kun saan ylimääräiset pudotettua ja ollessani taas 97,5 jatkan laskemista. Olisi liian ankeaa laittaa, että ensin oli 100kg, sitten 97 ja sitten taas 100kg. En tiedä, voiko sitä sanoa huijaukseksi, mutta oli miten oli – näillä mennään.

 

avatar

Mii

Hei hei mitä kuuluu

5.6.2017 Yleinen

Viimeksi tuskailin, kuinka sitkeän, ahkeran ja omistautuneen yrittämisen jälkeen en vain nähnyt itsessäni edistymistä. Senttejä oli luotettavan kotimittauksen jälkeen lähtenyt noin 4, mikä oli tavoitteeseen nähden melkoinen pettymys. Paino heilui edestakaisin 100-102 kg:n välillä. Vitutti. Siinä synkeän syvässä suossa annoin periksi. Niinhän mä teen aina. Hanskat tiskiin ja tiski ikkunasta pihalle. Ihan sama. Kun näköjään paino ja kroppa näyttää edelleen samalta huolimatta siitä kuinka uskollisesti pupellan vihanneksia ja salaattia niin olkoot. Kuolen 40 lihavuuteen, taco kädessäni.

Pari kuukautta sitten päätin, että nyt nainen ryhdistäydyt ja hommaat ammattiapua, joten tilasin netistä tuotepaketin, jossa opetetaan syömään oikein ja oikeita määriä ja samalla sain myös liikuntaohjeistuksen. En sano mistä paikasta, ettei tule tuotesijoitteluja, mutta paketti oli kuitenkin onnistunut, vaikka en sitä orjallisesti noudattanutkaan vaan pidin sitä lähinnä kattavana ohjenuorana mitä syödä ja kuinka usein. Paketissa varoiteltiin, että ruokavalion seurauksena paino saattaisi jopa nousta. Mua vähän hirvitti se. Plussalukemiin ei ollut varaa. Hyppäsin vaa’alla jatkuvasti ja seurasin hysteriaan asti, kuinka numerot pyörivät satojen grammojen välillä kuin hyrrä.

Sekään ei auttanut.

Totesin, että la vida loca ja hautasin ohjeet kaappiin. Sen jälkeen olen kyllä katsonut mitä syön, mutta en mittaa, kyttää tai stressaa. Jos haluan syödä suklaata, mä syön. En kolmea levyä, vaan patukan. Kohtuus kaikessa. Lakkasin miettimästä niin tarkkaan. Stressi ei ole tehnyt mulle mitään palveluksia, päinvastoin. Mulle ei vaan toimi se, että tuijotan kellosta koska on syötävä taas, vaikka ei olisi yhtään nälkä.

Ja kuinka ollakaan kävin vaa’alla puolitoista viikkoa sitten, ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen. BOOM, sama vaakalukema mitä aloittaessani proggista. Eli vaikka olen syönyt sen jälkeen päin vittua ja liikuntakin on rajoittunut lähinnä kevyisiin kävelylenkkeihin, niin paino ei ole noussut. Kai sitä voi kutsua voitoksi.

Mulla on ollut viime aikoina töissä vähän paska sauma. Olen oikeasti loman tarpeessa, joten aloin purkaa turhautumista kävelemällä ja tartuin taas kahvakuulaan. Kävin uudestaan vaa’alla eilen. Kaksi kiloa. Multa on lähtenyt kaksi kiloa. Puoleentoista viikkoon. Mä tein sen. Näköjään se auttoi, etten vaan ajattele asiaa. Annan sen mennä omalla painollaan, niin sanotusti.

En sano, että se toimisi kaikilla. Mä yritin kaikkea muuta paitsi päällään seisontaa. Katson yhä, mitä suuhuni laitan, mutta en niin psykoottisen tarkkana. Liikun yhä, mutta en ota paineita, tuleeko nyt tehtyä treeniä vai laiskottaako. Stressittömyys. Se oli avainsana kaikkeen. Kukapa olisi arvanut?

Läbö

1.5.2017 Yleinen

Enpä sitten kirjoitellukkaan heti seuraavana päivänä, vaikka niin uhkailin. Dietti on ollut hyvinkin tahmeeta nyt viime päivät. En oo syöny niin hyvin kun olis pitäny. Syön liikaa ja liian isoja annoksia. Herkkulakko on tänään ollut tasan 2vko joka on mulle suunnattoman pitkä aika. Pariin otteeseen on koeteltu, mutta oon kestäny. Paino ei oo ihan kauheesti tippunu mutta n.3kg. Paino vähän pomppii tossa 86.7-87.7 välissä. Oon koittanu syödä monipuolisesti ja se on ihan onnistunutkin. Edellenkin se määrä ja kuinka usein on ongelma. En ole taaskaan totuttanu itseäni syömään sitä hemmetin aamupalaa…..Se olis tosi tärkee osata syödä. Huomasin myös, että syön liian isoja annoksia töissä. Oon siis työharjottelu jaksolla ja syön työpaikalla ruuan. Oon koittanu välttää syömistä heti kotiin tultuani, koska ei mulla oo nälkä silloin. Oon vaan tottunu siihen, että ku pääsen himaan niin meen suoraan jääkaapille. Taas hitto alkaa uus viikko ja pitäs ryhdistäytyä. Täällä päin on ollu tosi kivoja kelejä viime viikolla ja tänään oli mahtava keli. Siltikään en päässyt liikkeelle. Viime viikolla tosin tein lihaskuntotreeniä kotona ja sain paikat kipeiksi. Siihen kahteen kertaan se kuitenkin jäi. Huh ku kuulostaa nii ala-arvoselta tää toiminta. Ketään muuta ei ole syyttäminen kuin itseään. Tällä hetkellä mä toivon, että saisin edes tuon 10kg pois. Mutta en tosiaan tiedä millä aika välillä. 😀

oops…

11.4.2017 Yleinen

Taas vierähtäny aikaa viime kerrasta. Mulla selvästikki tulee vaan välillä mieli kirjottaa jotain. Olisin ihan sairaan surkee blogin kirjottaja, en siis laske tätä mun höpöttelyä ja kirjoittelua bloggaamiseksi, en tosiaan. Luin tossa mun vuoden ekaa kirjotusta ja kuinka hyvältä se kuulostii. Tuo kirjoitus siis on tällä hetkellä vain muisto 😀 mua siis ihan naurattaa täällä…… Ei voi ees vedota mihikää tekosyihi miks oon edelleen läski, poltan tupakkaa ja herkut maistuu pirun hyvälle 😀 no joo, nyt vaan rupee aika käymään vähiin, koska parin kk päästä on mun siskon häät. Sinne oli siis tarkotus laihduttaa se n. 20kg, mutta seki haave just äske haihtu ilmaan. Hyvä ku saisin kymmenen edes. Voi juma.

En ensinkää saa itteeni liikkumaan. Kerron itselleni jatkuvasti tekosyitä miksi en lähde lenkille tai tee omaa treeeniohjelmaa himassa. Muistaakseni ihan niitä mun ekoja kirjotuksii mitä oon tänne laittanu (en jaksa lukea nyt) niin mulla meni ihan fine. Paino tippui ja olin oikeesti aktiivisesti liikkumassa ja söin hyvin. Mitä hittoo nyt tapahtuu? Kirjottelin sillon myös mun lemppari PT:n ohjeita. Täytyskö alottaa taas. En ole edes käynyt puntarilla mutta paino on liikkunut n. 88-90kg paikkeilla. Mun pitäs painaa kesäkuussa 80-76kg mielellään….. mutta miten sen teen suht terveellisesti. Hmmm…. Katsotaan mitä huomenna keksii, huomnna keksin jotain kirjoitettavaa ja katsotaan mihin suuntaan tää alkaa TAAS kehittyy 😀

Voi vittu, ei muuta.

Juusto

28.3.2017 Yleinen

Millä tavoin on normaalia syödä juustoa? Syökö ihminen, jolla on normaali suhde ruokaan vain yhden siivun kerrallaan ja leivän päällä? Tällaisia ajatuksia pyöri mielessäni kun vetelin juustohöylällä siivuja sellaisesta tavallisesta 17 % juutosta. Olikohan jotain Pirkka merkkiä. Söin varmaan jotain 6 kpl. Eihän se niin terveellistä ole, parempi olisi ollut vaikka omena ottaa. Mistähän syystä se juusto tuntuu jotenkin pienemmältä vaihtoehdolta? Taidan lisätä juuston kokonaan kiellettyjen ruokien listalle joksikin aikaa.

 

Ruokapk

28.3.2017 Päiväkirja

Vähän eilisen ruokapäiväkirjaa; 1 banaani, lasi appelsiinimehua, 2 lautasta kasviskeittoa, pari kirsikkatomaattia, pieni kippo rasvatonta rahkaa ja lusikallinen vähäsokerista mansikkahilloa, omena. Muutama kuppi maitokahvia, lasi vichyä ja reilu 2 litraa vettä.

Liikunta: reilun tunnin kävelylenkki vaunujen kanssa. Muuten ihana ja kiva sää kävellä, mutta kyllä se keuhkoihin tunkeva pölyävä hiekka vähän haittasi kokemusta. Tuntuu ihan kuin olisi koko naama täynnä hiekkaa kun kotiin pääsee.

Laihduttamisen Taustat

27.3.2017 Yleinen

Kaksi kymmentä kiloa ylipainoa. Jo pitkään olen miettinyt miksi olen päästänyt itseni tähän pisteeseen? Mutta minkään maailman itsesyytökset eivät tuoneet painon laskua- päinvastoin, paino kipuaa tasaiseen tahtiin ylöspäin. En ollut lapsena koskaan ylipainoinen, enkä nuorenakaan. Toki kuvittelin olevani ja paino-ongelmani (tai lähinnä ongelmat herkkuriippuvuuden kanssa) ovatkin varmasti tuolta lapsuudesta lähtöisin. Minulla oli huono itsetunto, ei paljoa kavereita, olin usein yksinäinen ja välillä kiusattukin. Hyljeksitty ja ulkopuoliseksi jätetty enemmänkin kuin sellaista suoraa kiusaamista, sitäkin toki välillä. Yksinäisyyteen löysin sitten jo pian lääkkeeksi ja turvaksi herkut. En kuitenkaan päässyt niihin käsiksi kovin usein, tai ehkä aineenvaihduntani vielä pelitti tuolloin kunnolla, olin kuitenkin aika hoikka. Normaalipainossa. Pieniä epäonnistuneita dieettejä ja laihdutusyrityksiä harrastin varmaan jo aika nuorena ala-asteella, ensimmäinen kunnon laihdutusyritykseni oli yläastetta edeltävänä kesänä. Tuolloin ajattelin, etten koskaan koko elämässäni antaisi painoni nousta yli 50 kiloon. Sainkin sitä vähän tiputettua.

Herkkuriippuvuus kehittyi siis nuoruudessa ja tunnesyöminen. Laihdutin usein ja painoni sahasi noin 50-53 kilon välillä parikymppiseksi asti (pituutta minulla on 158 cm.) Ensimmäisen kerran tulin ylipainoiseksi kun odotin esikoistani 22 vuoden iässä. Mulla varmasti raskaushormonit vaikuttavat tosi lihottavasti, vaikka en hirveästi mättäisi niin paino nousee. Joillekkin vaan käy noin. Se aika oli myös tosi stressaavaa. Vaikka en muuttanut juurikaan ruokatottumuksiani, painoni nousi yli 90 kilon. Lapsen saatuani se myös tippui nopeasti. Tuolloin onnistuin laihduttamaan.

Laihdutin raskauskilot epäterveellisesti, näännytin itseäni ja kuntoilin paljon. Saatoin paastota useita päiviä putkeen, elin alle 500 kalorin dieeteillä. Ja toki laihduin. Näytän myös hyvältä noissa kuvissa. Valitettavasti se oli alkua syömishäiriölle, tai ainakin koko elämäni kestänyt syömishäiriö meni pahempaan suuntaan. Rupesin jojoilemaan painon kanssa, vuoroin ahmin herkkuja ja vuoroin laihdutin kertyneet kilot näkemällä nälkää. Opettelin oksentamaan. Ahmin taas lisää herkkuja. Vuosien jojoilu nosti hitaasti painoa ylöspäin.

Toki oli paljon hyviäkin aikoja välissä, ahminta ja oksentaminen tapahtui lähinnä kausittain. Varmasti sairastan bulimiaa. En ole siihen koskaan oikein apuja yrittänyt hankkia. Edelleen ajattelen pystyväni tähän omin avuin.

Kun tulin raskaaksi vuosi sitten, olin jo kymmenen kiloa ylipainoinen. Raskaushormonit tekivät taas tepposet ja joulukuun lopussa painoin 96 kiloa. Nyt vauvan ollessa 3 kuukautta vanha painoni on noin 82 kilossa. Tavoite on normaalipaino, alle 62 kiloa. 10 kiloa lähti raskauskiloja nopeasti, mutta nyt on jämähtänyt. Imettäminen ei oikein tunnu auttavan, ei se auta kaikille. Myös riippuvuus herkkuihin tekee tästä vaikeaa, lähinnä suklaaseen ja sipseihin. Ne on ne pahimmat. Yritän olla enää oksentamatta, olen bulimialla saanut aineenvaihduntani tosi sekaisin.

Aloitin tämän läskipäiväkirjan lähinnä itseäni varten tässä vaiheessa, ajatusten selvittämiseen ja laihdutuksen tueksi. Haluaisin olla kesään mennessä noin 70 kilossa, loput kilot sitten ensi vuoteen mennessä. Kunhan suunta olisi alaspäin. Tällä hetkellä kaikki vaatteet kaapissa ahdistaa enkä halua ostaa uusia (kuvittelen pian mahtuvani vanhoihin). Lisäksi en halua täyttää päätäni laihdutusajatuksilla, vaan toteuttaa jotain ruokavaliota tässä äitiyden sivussa ja keskittyä lapsiin ja perheen hyvinvointiin.

Tämän viikon koitan tehdä tuota haastetta minkä eilen postasin. Tänään olen juonut vettä ja syönyt banaanin, laitoin äsken kahvit kiehumaan. En varmaan tällä viikolla laske varsinaisia kaloreita, kunhan koitan syödä kevyesti ja tehdä tota haastejuttua. Varmaan vähän rahkaa otan myös tässä aamupäivän aikana ja kasviskeittoa keittelin jo eilen. Vaunulenkille pitäisi myös joutua, vauva jo tuossa heräileekin sen minipäikkäreiltä (nukkuu vielä niin huonosti niin vaikeaa suunnitella päiväjärjestystä tarkaan..) Moips!

Tämä huomenna

26.3.2017 Haasteet

Tämä seitsemän päivän haaste alkaa mulla huomenna. Siitä sitten alkusysäys ruokarempalle! Huomenna lisää, nyt lepäilemään (leffaa ja unta, viimeiset herkut) kun 3 kk vauvakin jo untenmailla.

Les Faux-Pas Lors D’achat De La Robe De Mariée

20.1.2017 Yleinen

Shopping pour la robe de mariée parfaite peut être une véritable montagne russe d’émotions. Malgré cela, il y a des erreurs, que vous devriez certainement éviter pour cela – et a près, nous avons rassemblé certains des plus importants pour éviter. Lissez la suite pour en savoir plus !

mariage

• Ne limitez pas vos options dès le début. C’est génial que vous avez une idée claire de ce que vous voulez à l’esprit, mais ne vous limitez pas à votre idée seulement. Soyez ouverte aux suggestions et essayez des styles et coupes, que vous ne pouvez pas avoir considéré avant. Qui sait ? Une de ces robes peut effectivement être la meilleure.

• Ne partez pas sans un budget à l’esprit. La triste vérité est que la plupart des gens ne peuvent pas se permettre de dépenser une fortune sur leurs robes de mariée – donc vous devez vous assurer d’avoir un budget clair à l’esprit, afin que vous acheter une robe de mariée magnifique qui convient à vos finances.

mariees

• Ne pas oublier les altérations. Mis à part le fait que vous pourriez avoir à payer extra pour eux, les altérations sont également importantes pour votre mariage planification calendrier ainsi. Assurez-vous que vous savez exactement combien de temps il faut pour une robe d’être complètement modifié pour votre corps, afin que vous commencez à magasiner dans les délais le temps et mettre votre robe prête pour le grand jour.

• Ne vous laissez pas envahir par vos amis et parents. Vous savez mieux quelle se sent directement sur vous, et ce qui ne fonctionne pas – alors ne permettent pas vous-même à être influencé par votre mariage shopping entourage à 100 %. Bien sûr, l’écoute de leurs opinions est effectivement recommandé – mais quand quelque chose ne se sent pas droit même s’ils disent que c’est, allez avec votre propre sentiment.

avatar

Mii

Jaksaa jaksaa

19.1.2017 Yleinen

Rehellisesti sanottuna mulla oli vaikea alku. Pidin sitä helppona, mutta olin väärässä. Kun sitkeän vihannestrippailun, metsässä tarpomisen, ylämäkeilyn, hedelmänpopsimisen ja vaa’alla hyppimisen jälkeen numerot heiluivat +-200g aloituspainosta, alkoi meikäläisen otsasuoni pullottaa vaarallisen isona ja tihrustin itkua. Mitä mä teen väärin? Vollotin äidille (joka on ikuinen laihduttaja ja taatusti kokeillut kaikki ihmedieetit) ettei paino vaan putoa. Vaikka kaikkeni teen, eikä repsahduksiakaan ole ollut. Äiti yritti lohduttaa ja sanoi, että alku on aina hidasta ja että mun pitäisi ottaa jotain hikiliikuntaa lisäksi.

Ajatuskin siitä, että mun pitäisi läskeineni raahautua lähisalille ähisemään, sai mut pakokauhun valtaan. En tiedä, olenko aina vaan eksynyt väärille kuntosaleille, mutta kyllä mä suurimmalta osalta näen niitä pinkeeseen puntattuja herrasmiehiä – ja rouvia, jotka saa mut vihaamaan omaa kroppaani entisestään ja välttelemään koko paikkaa. Puhumattakaan niistä katseista, joita välillä saa, kun tällainen punkero eksyy muuhun kuin crosstraineriin tai juoksumatolle. Eiei, en mä pysty! Stressi vetää tomumajan tukkoon.

Plus olen muutenkin aika epäsosiaalinen laihduttaja. Teen sen mielummin omassa rauhassa, omaan tahtiin ja omalla tavalla. Sitten on tietysti vielä se, että ainakin täällä suunnalla kaikki salit tahtoo pyytää helvetinmoisia kuukausimaksuja ja avioliittoja, että pääset pumppailemaan rautaa, joten jo sekin sai mun niskavillat pystyyn. Mutta oli miten oli, sain äidiltä kahvakuulan, jota se ei itse käytä ja mukaan dvd:n harjoituksista.

Vähän epäileväisenä kokeilin sitten eilen, miten kuula heilahtaa. Ja yllätyin miten helvetin rankkaa se oli! 20 minuuttia ja olin aivan loppu, hiestä märkä ja puuskutin kuin tappiin ajettu hevonen. Se siitä köykäisestä aloituksesta. No, ohjelma olisi jatkunut ties kuinka pitkään, mutta mulla ei voimat riittäneet. Lähdin vielä koiran kanssa lenkille ja loppumatkasta alkoi jalat hakata loukkuun. Kotiinpäästessä koko kroppa vapisi, eikä eväiden teosta meinannut tulla mitään kun kädet löi horkkaa. Mutta tiesipähän tehneensä jotain!

Mulla oli sellainen raukean uupunut fiilis, kun pompin suihkuun ja olisin mieluusti jäänyt kotiin töihinlähdön sijasta. Parkkipaikalla, kun yritin punnertaa itseäni autosta ylös huomasin reisilihakset, jotka alkoivat ilmoitella itsestään. Päästin pieniä vinkaisuja aina, kun piti kumartua tai kyykistyä. Illalla yritin venytellä niitä auki ja nyt olo on parempi.

Kävin sitten uteliaisuudesta vaa’alla tänä aamuna. Viimeksi eksyin mittarin päälle maanantaina, jolloin ei merkittävää muutosta ollut tapahtunut ja suutahdin ja jemmasin koko vehkeen pois näkyvistä. Tänään numerot olivat tipahtaneet -1,6kg. Se tuntui huimalta! Olen siis reippaasti alle satasen ja se on tajuttoman hyvä fiilis! Turvallisella puolella ei olla vielä aikoihin, mutta kyllä se sai aikaan sen, että uskon taas itseeni ja ihmiskuntaan. Ja etenkin; jaksan yrittää, enkä luovuta.